lauantai 22. kesäkuuta 2019

Kroatia - Montenegro 2019: Montenegroon

Aikaisena juhannusaamuna siirrymme Kovasen kyydittämänä lentokentälle. Lähdemme sinivalkoisin siivin kohti Dubrovnikia. Kentällä pääsemme kokeilemaan miehen siivellä kaksi viikkoa aikaisemmin avattua Platinum-loungea, jossa syömme aamupalan ja tulemme palvelluksi erittäin ystävällisesti! Baaritiskin takana, josta tähän aamun aikaan mukaan lähtee vain cokista, tarjoilee ammattitaidolla ja äärimmäisellä ystävällisyydellä nainen, joka on silminnähden ylpeä työstään ja juuri avatusta loungesta. Hän jaksaa johdatella ulkomaalaisia tutustumaan saunaan useaan kertaan vierailumme aikana. Hienoa työtä.


8:15 ajallaan lähtee Finnairin lento kohti Dubrovnikia. 
Lento on vain 3 tuntia, joten se hurahtaa melko nopeasti.




Pian allamme siintää Adrianmeri turkoosina ja jylhiä vuoristomaisemia: on aika laskeutua. 
Kentällä muodollisuudet hoituvat kohtuullisen nopeasti ja pääsemme kohti vuokra-autojen kojuja.
Olemme etukäteen varanneet Sixtiltä citymaasturikokoluokan auton, jotta saamme sinne helposti mahtumaan viisihenkisen perheen kaikkine hepeneineen ja snorkkeleineen.



Saamme upgraden ja meitä odottaa Alfa Romeo.
Matkalaukkumme mahtuvat takakonttiin juuri.
Snorkkelikassi otetaan takapenkille.



Tarkoitus on ajaa Montenegron puolelle Petrovaciin, jossa hotellimme Melia Budva Petrovac sijaitsee.  Matkaa ei ole kuin reilu 100 km, mutta reitti mukailee rannikkoa ja kulkee useiden pienten kylien läpi, joten siihen kuluu ajona n. 2,5 h.



Lyhyen ajomatkan jälkeen saavumme jo Euroopan unionin ulkorajalle, jossa joudumme jonottamaan. Matelemme hitaasti muiden turistien ja lauantaita viettävien paikallisten kanssa ensin Kroatian muodollisuuksien läpi ja sitten vielä Montenegron rajatarkastuksen läpi. Kaikkinensa tähän kuluu noin tunti. Myöhemmin tapaamme brittiläis-suomalaisen pariskunnan, jolla on talo alueella. He kertovat, että välillä tähän voi kulua jopa 3 h! Rajalla on kuulemma kuitenkin Webcam, josta voi seurata ruuhkia ja yrittää ajoittaa ylitystä sen mukaisesti.


Haluamme ajaa kauniin Kotorinlahden ympäri, mutta halutessaan voi oikaista lahden yli lautalla. Itse matkan nopeutumisesta en ole kylläkään varma, koska ohi ajaessamme näimme jonomuodostelmaa lautalle johtavilla kaistoilla.





Mies on googlettanut lentomatkalla meille ravintolan Kotorin lahden rannalta. 
Päätämme pysähtyä siinä, pienessä kylässä juuri ennen Kotorin kaupunkia lounaalla. 




Ravintola/Konoba Portun on todella kuvankauniilla sijainnilla 
aivan veden ääressä viehättävässä kylässä. 



Palvelu ja ruoka on erinomaista. 





Tosin meillä on myös aivan hirvittävä nälkä, joten se nostaa pisteitä huomaamatta.


Lounaan jälkeen jatkamme yhden pysähdyksen taktiikalla -tai no kahden, jos huomioon ottaa lyhyen pysähdyksen, jotta saan otettua kuvan kuuluisasta Sveti Stefanin saaresta, jonne ei tavan rahvaalla ole asiaa. Mekin tyydymme siis vain näihin kahteen kaukaa otettuun kuvaan.


Toinen -se varsinainen - pysähdys on lyhyt kauppapysähdys paikalliseen Hipermarkettiin juomatankkaukselle. Sieltä on enää lyhyt matka kohteeseemme Petrovaciin. Petrovac on noin 30 min päässä vilkkaasta Budvan turiskohteesta. Petrovac on selvästi pienempi ja kompaktimpi, mutta kyllä täälläkin kohtuullisen vilkasta näin kesäkuukausina on.


Saavumme hotelliimme Meliaan ja se näyttää oikein hyvältä. 
Se ei ole rannalla, 
mutta aivan kivenheiton päässä Petrovacin rannasta. 
Hotellilla on myös pieni uima-allasalue.


Pienen huonesähläyksen jälkeen (lapsille ei ole varattu huonetta meidän huoneen läheltä, mutta se hoituu kyllä pyytämällä) pääsemme huoneisiin, jotka ovat varsin siistit.


Parvekkeelta avautuvat kauniit näkymät.


Uiskentelemme hetken uima-altaalla ja sitten lähdemme katsastamaan uima-rannan.



Se on pikkukiviranta, niin kuin täällä suunnalla yleensä on.
Sen ansiosta vesi on todella kirkasta ja turkoosia.




Rannalta katsoen itse rantkakaistale ei ole kovin idyllinen, 
Sitä reunustaa betoniseinä, jonka päällä kulkee rannan kävelykatu.


Uinnin jälkeen käväisemme pikaisella siistiytymisellä hotellihuoneessa ja palaamme rannalle vilkkaalle kävelykadulle.


Auringonlasku värjää maiseman kauniiksi.


Rantakatua reunustavat vanhaat rakennukset ja niiden upea kukkaloisto.
Katu on täynnä myyntikojuja ja ravintoloita.



Istahdamme yhteen ravintolaan illalliselle.
uskaltaudun kokeilemaan paikallista valkoviiniä.
Se on ihan ok, ei missään nimessä mitään hienoa, mutta helppoa juotavaa.



Illallisen jälkeen kävelemme takaisin hotellille jo pimenneessä yössä.
Matkalla pysähdymme vielä yhteen venereissuja tarjoavaan yritykseen. 
Bookkaamme maanantaille veneen ja kuskin puoleksi päiväksi.


Osa meistä hyytyy matkalle ja pääsee kantopalvelun piiriin.
Kaikille maistuu uni.


perjantai 15. helmikuuta 2019

Sri Lanka 2019: Toinen retkipäivä

Aamu Kandyssa valkeni aurinkoisena, mutta meillä ei ollut enää aikaa ihailla auringonpaistetta Kandyssa vaan meidän piti suunnitelmien mukaisesti jatkaa matkaa. Illalla noussut kuume oli aamulla hiukan alle 38, joten otin lääkeannoksen, jonka avulla päästiin matkaan.


Toisena varsinaisena retkipivänä oli tarkoitus suunnata vuoristoalueille Nuwara Eliyaan. Vuoristossa pääsimme tutustumaan kuuluisan Ceylonin teen valmistukseen ja tarkoitus oli myös matkata yhdella maailman kauneimmaksi kehutulla rataosuudella Nanu Oyasta Ellaan.




Ensin lähdimme kipuamaan autolla serpentiiniteitä huikaiseviin maisemiin.

Teitä reunustivat erilaiset hökkelitalot, jotka oli rakennettu mitä jyrkimpiin rinteisiin. 
Huh, toivottavasti perustukset ovat näissä kunnossa.


Bongasimme maisemasta vesiputouksia ja teeviljelmiä. 


Joitain putouksia ihailimme vain auton kyydistä kaukaa, mutta myös tien vieressä saattoi nähdä putouksia, joiden äärelle pääsi pysähtymäänkin.


Kipusimme kaiken kaikkiaan lähes 2000 m korkeudelle. Näillä korkeuksilla ilma on selvästi viilempää, mutta suomalaisittain varsin lämmintä kuitenkin. Paikallisilla näkyi kuitenkin toppatakkeja ja villamyssyjä.


Piipahdimme Busalawan kylässä pienellä kävelyllä teepellolla. 


Pieni poika, ehkä neljän-viiden vanha pelmahti pyytämään rahaa matkailijoilta.
Annoimme pienen seteli pääsymaksuna.
Teeviljelmien seassa kulki betonipolkuja, joita pitkin pääsimme pieneen kyläseen kukkulan päällä.


Emme kuitenkaan uskaltaneet jäädä pidemmäksi aikaa, sillä iltapäiväksi meillä olisi juna, johon tuli ehtiä. Pois pääsimme ilman ylimääräisiä "tietulleja"



Pysähdyimme usaan kertaan ihailemaan ja kuvaamaan vuoristomaisemia.



Ylitimme Sri Lankan pisimmän joen Mahavelin.

Alueen monet teeviljelmät omistaa Damro teetehdas, 
jonka teen valmistukseen pääsimme tutustumaan.




Kyseessä on iso teenvalmistaja, 
joka houkuttelee paikalle turisteja mm. antamalla heitä kuljettaville oppaille lahjoja. 



Eli jos haluaa tutustua, johonkin pieneen teenvalmistajaan, pitää muistaa erikseen sitä vaatia.


 



 Meidät kierrätettiin tehtaalla ja saimme oikein hyvän opastuksen teenvalmistuksen saloihin.
Kestää kuulemma n. 24 h teelehden poimimisesta siihen, kun se on jo paketissa.

Kaikkein hienointa ja kalleinta on valkoinen tee.



Teelaatuja on hirvittävän paljon ja teen harrastus vetää vertoja viiniharrastukselle, 
kuten olemme oppineet kiinassakin matkustaessamme.





Tehtaalla on myös peni myymälä ja kahvio, jossa voi nautiskella kupin teetä ja palan suklaakakkua. Meillä oli kuitenkin jo kiire junalle, emmekä ehtineet jäädä päiväteelle. 
Pienet tuliaisostokset ehdimme kuitenkin tekemään ja Udi sai lahjateetä siitä hyvästä lisää.


Ostosten jälkeen pakkauduimme taas autoon ja suuntasimme kohti Nanu Oyaa.



Matkalla Nanu Oyaan selvisi, ettei meille oltu sovitun vastaisesti bookattu 1 luokan junapaikkoja. Aikataulukin alkoi olla aika tiukka useista pysähdyksistä johtuen, joten takeita edes junaan ehtimiseen ei ollut.


Pätkä, jonka mekin aioimme mennä on varsin suosittu, 
joten paikkalippujen puutteessa istumapaikoista ei ollut takeita, vaikka junaan ehtisimme. 

Udi ostamassa meille lippuja.


Onneksi ehdimme asemalle ajoissa. Toiseen luokkaan oli vielä lippuja tarjolla. 


Meidän lisäksemme asemalla oli kasapäin väkeä. Lisäksi jäseniäni särki ja minua paleli. Pakostakin tunnelma alkoi kiristyä... Hetken jo pohdimme, että jätämme junaosuuden sikseen ja jatkamme matkaa autolla. Olin kuitenkin nousevasta kuumeesta huolimatta halukas näkemään tämän maailman kauneimmaksi tituleeratun junamatkan.



Niinpä me ja reppureissaajat sekä paikalliset rynnimme junan saavuttua sisään. 



Oli heti varsin selvää, että tämä reilu kaksituntinen matkustettaisiin seisten. Ykkösluokka pitää varata kuukausia etukäteen, jos sinne mielii... Pahimmillaan muiden luokkien lipuilla ei edes pääse junaan, jos se on kovin täynnä.





Teimme tuttavuutta paikallisen perheen kanssa, kielimuurin takia lähinnä tarjoilemalla heille Suomesta tuotuja Fazerin parhaita. Käärepaperit lensivät surutta junan aivoimesta ikkunasta luontoon. Järkkyttyneenä ei auttanut kuin katsella, sillä me olemme täällä vieraana... Hirvittää, että suomalainen brändi on nyt roskana ainutlaatuisessa luonnossa.



Kanssamme seisoi myös kiinalainen ryhmä, jotka olivatkin kokeineita matkailijoita ja vaihdoimme kokemuksia heidän kanssaan. Taaempana kuuli reppureissaajien tarinoita ja suosituksia parhaista Sri Lankan kohteista. Ahtaudesta huolimatta tunnelma oli mukavan rento. Ja juuri, kun luulimme, ettei enää ahtaammaksi voinut käydä, jostain paikalle ilmestyi samosojen ym. herkkujen kaupustelijoita, jotka vaelsivat ihmispaljouden keskellä myyntikorejaan kantaen.



Maisemat vuoristoon ovat todella huikeita, mutta ehkä reitti kannattaa varata hiukan eri tavalla kuin kaikki muut tekevät, jos haluaa olla varmempi istumapaikasta. Kuvien ottaminen oli seisten hiukan hankalaa, joten huikeimmat maisemat ovat nyt vain muistikuvina. Lisäksi mieheni ja poikani jäivät vähän taemmas meistä muista ja saivat lähinnä ihailla junan vessasta tulleita aromeja... Ikimuistoinen junamatka.




Muilla tuntui olevan sama matka kuin meillä ja Ellassa koko joukko rynni ulos kaatosateeseen. Onneksi kuljettajamme oli ehtinyt jo Ellaan ja pääsimme pian kuivattelemaan.

Meidän oli tarkoitus mennä vielä kävelemään Little Adam's Peakille, 
mutta sateen takia päätimme tehdä sen aamutuimaan. 
Niinpä suuntasimme Ellan hotellimme Sky Green:lle. 



Hotelli ei sinänsä ole kovin kummoinen. Ihan siisti kylläkin. 
Näkymät hotellin ikkunoista kohti Ellan vuoria ovat aivan huikeat, 
suorastaan henkeäsalpaavan kauniit. 


Kun ilta pimeni, siirryimme illallistamaan hotellin ravintolaan.


Ruoka maistui muulle perheelle hyvin pitkän retkipäivän jälkeen.



Minä palelin kuitenkin aivan valtavasti ja jäseniäni särki. 
Aloin olla niin uupunut, että minun oli mentävä huoneeseen lepäämään. 
Muu perhe kiikutti jälkiruokani minulle sinne.


Kuumeeni oli noussut reiluun 39 asteeseen ja otin ison annoksen lääkettä sen taltuttamiseksi.
Tärisin kylmissäni, koska ilma vuorilla on selvästi rannikkoa ja alankoa viileämpää ja hotelli oli sellaista avomallia ilman lämmitystä.
Minut käärittiin kaikkiin löytyneisiin peittoihin ja pyyhkeisiin ja lopulta nukahdin.

Yöllä mies heräsi siihen, että sänky tärisi. Minulle oli iskenyt horkka, johon itsekin heräsin.
Oloni oli todella huonovointinen ja nyt alkoi vähän jo jännittää, että mikähän pöpö minulla oikein on. En ole pariin vuoteen sairastanut edes flunssaa, joten raju tauti matkalla oli varsinaista epäonnea.

Lisäsin lääkkeitä ja mietin, että onkohan Sri Lankassa malariaa tai denguekuumetta... ja mikä on itämisaika, emmehän olleet olleet kovin pitkään vielä matkalla, kun sairastuin.
Päätin aamulla googlettaa...