Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sairastuminen matkalla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sairastuminen matkalla. Näytä kaikki tekstit

perjantai 15. helmikuuta 2019

Sri Lanka 2019: Toinen retkipäivä

Aamu Kandyssa valkeni aurinkoisena, mutta meillä ei ollut enää aikaa ihailla auringonpaistetta Kandyssa vaan meidän piti suunnitelmien mukaisesti jatkaa matkaa. Illalla noussut kuume oli aamulla hiukan alle 38, joten otin lääkeannoksen, jonka avulla päästiin matkaan.


Toisena varsinaisena retkipivänä oli tarkoitus suunnata vuoristoalueille Nuwara Eliyaan. Vuoristossa pääsimme tutustumaan kuuluisan Ceylonin teen valmistukseen ja tarkoitus oli myös matkata yhdella maailman kauneimmaksi kehutulla rataosuudella Nanu Oyasta Ellaan.




Ensin lähdimme kipuamaan autolla serpentiiniteitä huikaiseviin maisemiin.

Teitä reunustivat erilaiset hökkelitalot, jotka oli rakennettu mitä jyrkimpiin rinteisiin. 
Huh, toivottavasti perustukset ovat näissä kunnossa.


Bongasimme maisemasta vesiputouksia ja teeviljelmiä. 


Joitain putouksia ihailimme vain auton kyydistä kaukaa, mutta myös tien vieressä saattoi nähdä putouksia, joiden äärelle pääsi pysähtymäänkin.


Kipusimme kaiken kaikkiaan lähes 2000 m korkeudelle. Näillä korkeuksilla ilma on selvästi viilempää, mutta suomalaisittain varsin lämmintä kuitenkin. Paikallisilla näkyi kuitenkin toppatakkeja ja villamyssyjä.


Piipahdimme Busalawan kylässä pienellä kävelyllä teepellolla. 


Pieni poika, ehkä neljän-viiden vanha pelmahti pyytämään rahaa matkailijoilta.
Annoimme pienen seteli pääsymaksuna.
Teeviljelmien seassa kulki betonipolkuja, joita pitkin pääsimme pieneen kyläseen kukkulan päällä.


Emme kuitenkaan uskaltaneet jäädä pidemmäksi aikaa, sillä iltapäiväksi meillä olisi juna, johon tuli ehtiä. Pois pääsimme ilman ylimääräisiä "tietulleja"



Pysähdyimme usaan kertaan ihailemaan ja kuvaamaan vuoristomaisemia.



Ylitimme Sri Lankan pisimmän joen Mahavelin.

Alueen monet teeviljelmät omistaa Damro teetehdas, 
jonka teen valmistukseen pääsimme tutustumaan.




Kyseessä on iso teenvalmistaja, 
joka houkuttelee paikalle turisteja mm. antamalla heitä kuljettaville oppaille lahjoja. 



Eli jos haluaa tutustua, johonkin pieneen teenvalmistajaan, pitää muistaa erikseen sitä vaatia.


 



 Meidät kierrätettiin tehtaalla ja saimme oikein hyvän opastuksen teenvalmistuksen saloihin.
Kestää kuulemma n. 24 h teelehden poimimisesta siihen, kun se on jo paketissa.

Kaikkein hienointa ja kalleinta on valkoinen tee.



Teelaatuja on hirvittävän paljon ja teen harrastus vetää vertoja viiniharrastukselle, 
kuten olemme oppineet kiinassakin matkustaessamme.





Tehtaalla on myös peni myymälä ja kahvio, jossa voi nautiskella kupin teetä ja palan suklaakakkua. Meillä oli kuitenkin jo kiire junalle, emmekä ehtineet jäädä päiväteelle. 
Pienet tuliaisostokset ehdimme kuitenkin tekemään ja Udi sai lahjateetä siitä hyvästä lisää.


Ostosten jälkeen pakkauduimme taas autoon ja suuntasimme kohti Nanu Oyaa.



Matkalla Nanu Oyaan selvisi, ettei meille oltu sovitun vastaisesti bookattu 1 luokan junapaikkoja. Aikataulukin alkoi olla aika tiukka useista pysähdyksistä johtuen, joten takeita edes junaan ehtimiseen ei ollut.


Pätkä, jonka mekin aioimme mennä on varsin suosittu, 
joten paikkalippujen puutteessa istumapaikoista ei ollut takeita, vaikka junaan ehtisimme. 

Udi ostamassa meille lippuja.


Onneksi ehdimme asemalle ajoissa. Toiseen luokkaan oli vielä lippuja tarjolla. 


Meidän lisäksemme asemalla oli kasapäin väkeä. Lisäksi jäseniäni särki ja minua paleli. Pakostakin tunnelma alkoi kiristyä... Hetken jo pohdimme, että jätämme junaosuuden sikseen ja jatkamme matkaa autolla. Olin kuitenkin nousevasta kuumeesta huolimatta halukas näkemään tämän maailman kauneimmaksi tituleeratun junamatkan.



Niinpä me ja reppureissaajat sekä paikalliset rynnimme junan saavuttua sisään. 



Oli heti varsin selvää, että tämä reilu kaksituntinen matkustettaisiin seisten. Ykkösluokka pitää varata kuukausia etukäteen, jos sinne mielii... Pahimmillaan muiden luokkien lipuilla ei edes pääse junaan, jos se on kovin täynnä.





Teimme tuttavuutta paikallisen perheen kanssa, kielimuurin takia lähinnä tarjoilemalla heille Suomesta tuotuja Fazerin parhaita. Käärepaperit lensivät surutta junan aivoimesta ikkunasta luontoon. Järkkyttyneenä ei auttanut kuin katsella, sillä me olemme täällä vieraana... Hirvittää, että suomalainen brändi on nyt roskana ainutlaatuisessa luonnossa.



Kanssamme seisoi myös kiinalainen ryhmä, jotka olivatkin kokeineita matkailijoita ja vaihdoimme kokemuksia heidän kanssaan. Taaempana kuuli reppureissaajien tarinoita ja suosituksia parhaista Sri Lankan kohteista. Ahtaudesta huolimatta tunnelma oli mukavan rento. Ja juuri, kun luulimme, ettei enää ahtaammaksi voinut käydä, jostain paikalle ilmestyi samosojen ym. herkkujen kaupustelijoita, jotka vaelsivat ihmispaljouden keskellä myyntikorejaan kantaen.



Maisemat vuoristoon ovat todella huikeita, mutta ehkä reitti kannattaa varata hiukan eri tavalla kuin kaikki muut tekevät, jos haluaa olla varmempi istumapaikasta. Kuvien ottaminen oli seisten hiukan hankalaa, joten huikeimmat maisemat ovat nyt vain muistikuvina. Lisäksi mieheni ja poikani jäivät vähän taemmas meistä muista ja saivat lähinnä ihailla junan vessasta tulleita aromeja... Ikimuistoinen junamatka.




Muilla tuntui olevan sama matka kuin meillä ja Ellassa koko joukko rynni ulos kaatosateeseen. Onneksi kuljettajamme oli ehtinyt jo Ellaan ja pääsimme pian kuivattelemaan.

Meidän oli tarkoitus mennä vielä kävelemään Little Adam's Peakille, 
mutta sateen takia päätimme tehdä sen aamutuimaan. 
Niinpä suuntasimme Ellan hotellimme Sky Green:lle. 



Hotelli ei sinänsä ole kovin kummoinen. Ihan siisti kylläkin. 
Näkymät hotellin ikkunoista kohti Ellan vuoria ovat aivan huikeat, 
suorastaan henkeäsalpaavan kauniit. 


Kun ilta pimeni, siirryimme illallistamaan hotellin ravintolaan.


Ruoka maistui muulle perheelle hyvin pitkän retkipäivän jälkeen.



Minä palelin kuitenkin aivan valtavasti ja jäseniäni särki. 
Aloin olla niin uupunut, että minun oli mentävä huoneeseen lepäämään. 
Muu perhe kiikutti jälkiruokani minulle sinne.


Kuumeeni oli noussut reiluun 39 asteeseen ja otin ison annoksen lääkettä sen taltuttamiseksi.
Tärisin kylmissäni, koska ilma vuorilla on selvästi rannikkoa ja alankoa viileämpää ja hotelli oli sellaista avomallia ilman lämmitystä.
Minut käärittiin kaikkiin löytyneisiin peittoihin ja pyyhkeisiin ja lopulta nukahdin.

Yöllä mies heräsi siihen, että sänky tärisi. Minulle oli iskenyt horkka, johon itsekin heräsin.
Oloni oli todella huonovointinen ja nyt alkoi vähän jo jännittää, että mikähän pöpö minulla oikein on. En ole pariin vuoteen sairastanut edes flunssaa, joten raju tauti matkalla oli varsinaista epäonnea.

Lisäsin lääkkeitä ja mietin, että onkohan Sri Lankassa malariaa tai denguekuumetta... ja mikä on itämisaika, emmehän olleet olleet kovin pitkään vielä matkalla, kun sairastuin.
Päätin aamulla googlettaa...

lauantai 21. heinäkuuta 2018

Kreikka, Kreeta 2018, päivä 6: Kiukuttelua, kissoja ja terveydenhuoltoa

Tänään vietettiin leppoisaa uintipäivää.
Tytöt hoitivat hotellin kissoja, pojat pelailivat pingistä ja kaikki uimme ja nautimme auringosta.


Matkustimme tänne Apollo-matkatoimiston paketilla.
Lento on harvinaisen hölmöön aikaan, lähdemme huomenna -tai oikeastaan maanantain puolella- 
kotimatkalle klo 1.15 lähtevällä lennolla.

Kansainvälisten säännösten mukaan huoneet pitää luovuttaa klo 12.
Ei kovinkaan kätevää helteessä ja kolmen lapsen kanssa.

Niinpä alusta pitäen olemme yrittäneet saada sovittua huoneen jatkamisesta
 tai vaikka jopa ihan uuden bookkaamisesta.
Meille sanottiin, että tulkaa päivää ennen lähtöä kyselemään. Tänään aamulla teimme niin.
Sitten meitä käskettiin tulemaan tunnin päästä… sen jälkeen illallisaikaan.
Ja kun illallisaikaan asia ei lähtenyt etenemään oli äänensävyni jo varsin ärsyyntynyt.
Varsinkin, kun vastaanoton "ylempi" ihminen sanoi, että hotellissa on vapaa huone, mutta meidän ei kannata maksaa koko hintaa siitä vaan ainoastaan pienempi hinta uloskirjautumisen pidentämisestä.

Sitten vastaanotossa sattumalta ollut manageri kehtaa sanoa, että äänensävyni on ikävä.
No totta hemmetissä se alkaa olla ikävä, kun meitä juoksutetaan asian tiimoilta moneen kertaan 
sen kuitenkaan etenemättä.
Hymyillenkö pitäisi kiittää??

Hotelli on ollut oikein mukava, mutta selvästi henkilökunta on aivan kuormittunutta kovan työn alla.
Aamupalalla on kaksi paistopistettä, joiden väliä ravaa yksi ihminen hiki hatussa.
Ja nyt viime päivinä on jatkuvasti jotain lopussa, milloin lasit, milloin jäätelö.
Henkilökunta hymyilee ja auttaa parhaansa mukaan.
Harmillista, ettei managementistä tule tähän mitään tukea 
ja tämänpäiväisen perusteella näen kyllä missä vika on...

No, me jäämme odottamaan, miten huomenna käy.


Illaksi lähdimme Stelioksen kyydillä Ierapetraan illalliselle. 
Stelios oli suositellut meille Zorbas-ravintolaa, joten päätimme kokeilla sitä.

Myös Zorbas on Ierapetran rantakadulla ja ruoka olikin oikein hyvää
ja palvelu taas ystävällistä.

Ehdimme myös tervehtiä tutun kaupan henkilökuntaa, jotka tunnistivat "Simon" jo pitkältä.
Tällä kertaa emme tehneet enää ostoksia.








Ravintolassa pöytämme alla parveili taas kissoja.
Pienin heitti muutaman palan kalaa niille.
Ja kun lisää ei tullut riittävän nopeasti, kalanhajuiset pienen ihmisen sormet ehtivät saada pienen pienen pureman.



Koska en ollut varma mm. rabies-tilanteesta Kreetalla, päätin soittaa HUSiin, tarkoituksena konsultoida infektiolääkäriä.
Vaikka keskusneiti sanoi yhdistävänsä LNS:ään, päädyin kuitenkin terveysneuvontaan terveydenhoitajalle.
Tätä en nyt kuitenkaan olisi tarvinnut…

Hän kuitenkin ystävällisesti lupasi pyynnöstäni konsultoida lastenlääkäriä
...tosin hän konsultoi lastenkirurgia eikä infektiolääkäriä…
Ohjeena oli hakeutua päivystykseen täällä Kreetalla.

Tutkimme karttaa ja samanaikaisesti jonotin Apollon päivystävään numeroon.
Varsin pitkän jonotuksen jälkeen Apollolta lopulta vastattiin ruotsiksi.

Kysyin ruotsiksi puhuuko hän englantia, koska se on minulle sujuvampi kieli. Hän taas totesi, että sinähän puhut ruotsia. Juu, niin puhun, mutta haluan mieluummin puhua englantia.
No, neitonen suostui vaihtamaan englanniksi.

Englannillaan hän ilmoitti lääkäristä kysyessäni, ettei heillä ole yhteistyölääkäriä Ierapetrassa.
Nyt aloin jo kiukustua. Minä vähät välitän yhteistyölääkäristä, vaan haluan lääkärin 
-ihan minkä tahansa.
Neito tivasi minulta varausnumeroa, jota minulla ei valitettavasti ravintolan pöydässä sattunut olemaan… argh
...onneksi ei ollut kyse kiireellisemmästä asiasta…

Lopulta sain hänet suostuteltua lähettämään minulle osoitteen päivystävälle lääkäriasemalle tekstarina.

Tosin ennen kuin tekstari oli saapunut, olimme jo löytäneet itse saman paikan ja jonotimme lääkärille.
Paikka oli julkinen sairaala, jossa suurin osa teksteistä oli kreikkalaisin aakkosin kreikaksi.
Onneksi täälläkin ihmiset olivat hyvin auttavaisia ja johdattivat meidät kädestä pitäen oikealle ovelle.

Siellä meidät otti vastaan jonkinlainen hoitaja tai sitten nuori lääkäri who knows, joka totesi sormen mikroskooppisen pientä haavaa katsoessaan, että kyllä varmaan joudutaan lähtemään Agios Nikolaokseen, jossa on lastenlääkärin päivystys, kun Ierapetrassa sitä ei kuulemma ole.

Sitten paikalle tuli vanhempi lääkäri, jonka englanti oli äärimmäisen huono. Hän selitti, että lapsi tarvitsee antibiootit, koska hänellä on riski saada kissasta joku tauti, jota hän ei tiennyt englanniksi.

Minä tivasin häneltä rabieksesta, mutta he eivät kumpikaan tunteneet englanninkielista sanaa Rabies...
Lopulta päädyin esittämään vihaista eläintä, jolla valuu kuolaa ja vaahtoa suusta...
 Voitte kuvitella sen näyn mielessänne, siitä ei ole kuvaa...
No performanssini tuotti tulosta ja henkilökunta äkkäsi, mitä yritän kysyä.
Rabiesta ei kuulemma täällä ole.

Mutta se toinen tauti sitten. Tulee kuulemma infektio, joka leviää. Seuraa sepsis.
Pyysin sanomaan taudin latinankielisen nimen, josko itsekin tervedenhuollon ammattilaisena olisin sen tunnistanut, mutta eivät he tienneet taudin kuin kreikaksi…

Sitten otettiinkin Google avuksi ja taudinaiheuttajaksi selvisi Bartonella.
Eli siis kissanraapimatauti.

Siinä googlaillessa kävi ilmi, että lääkäri oli ollut useamman vuoden Helsingissä töissä.
Ei kuulemma osannut enää lainkaan suomea ja silloinkin kuulemma asiat hoidettiin englanniksi.
Jäin arvailemaan, miten ihmeessä se on onnistunut, kun ei hän minun mielestäni osannut sitä englantiakaan.

No mutta selväksi tuli, että antibioottia oli siis lapselle saatava.

Eli siis Agios Nikolaokseen…
...sitten keksin kysyä olisiko kaupungissa kenties ketään yksityistä pediatria, joka voisi asiaa hoitaa.
Kello oli jo paljon, joten lääkäri hiukan epäröi, mutta lupasi, että vastaanotolla on mies, joka voi yrittää soittaa jollekin yksityiselle.

Lääkäri kuljetti meidät henkilökohtaisesti vastaanoton miehen luo ja selitti tilanteen.
Mies alkoi soittaa lääkäreitä läpi.
Yksi vastasi ja lupasi kuulemma ottaa meidät vastaan.
Minut käskettiin puhelimeen selittämään asiain tilaa. Puhelimessa lääkäri sanoi jonkin kreikkalaisen osoitteen, jonne hän tulisi 10 minuutissa.
Onneksi sanoin osoitteen ääneen, koska vastaanoton mies ymmärsi heti, mistä osoitteesta oli kyse ja kirjoitti sen meille paperille ja tilasi taksin.
Lappua näyttämällä taas taksi tiesi minne mennä.

Taksilla matkasimme vain lyhyen matkan.
Taksikuski nousi autosta etsimään oikeaa ovea kanssamme.
Onneksi, sillä vasta kun kuljettaja soitti jonnekin, selvisi, että ovi lääkärin klinikalle oli pimeällä sivukadulla nurkan takana, jonne emme olisi kuuna kullan valkeana muutoin päätyneet.



Taas kerran täytyy todeta, että nämä ihmiset ovat täällä vilpittömän ystävällisiä ja avuliaita.
(Hotellin manageria lukuun ottamatta).

Pian oven eteen kaarsi lääkäri autollaan ja tervehti koko perheen ystävällisesti, 
vaikka kello lähenteli jo yhtätoista lauantai-iltana.
Tutkimuksen jälkeen lääkäri totesi, että 10 päivän kuuri paikallisantibioottia riittää.
Jos tulee mitään yleisoireita, pitää sitten mennä uudestaan arvioon.

Tästä lääkäri laskutti vaivaisen 40 €, 
vaikka oli tullut kotoaan keskellä lauantai-iltaa katsomaan sormea.



Lääkäri näytti vielä reitin läheiselle ja ainoana auki olevalle apteekille.

Vuolaasti kiitellen jatkoimme matkaamme.

Apteekissa kävi ilmi, että määrätty lääke on loppu koko Kreikasta.
Onneksi lääkäri oli antanut minulle korttinsa, joten kysyin, voisiko apteekkineiti soittaa lääkärille.
Ja soiton avulla vaihdettiin lääke toiseen sopivaan 
ja saatiin heti siveltyä ensimmäinen annos sormeen.

Aikaimoinen seikkailu.
Eläinrakas pienin ei kuitenkaan kuulemma enää tykkää kissoista ja nyt taitavat hotellin kissatkin joutua selviämään ilman pienimmän salakuljettamia läskipaloja ja hellää huolenpitoa.




lauantai 8. helmikuuta 2014

Malesia, Borneo 2014: 47 sekuntia

(Julkaistu alun perin Vieraana Shanghaissa -blogissani)

Mitä ehtii 47 sekunnissa. Ei paljon mitään? Ehkäpä hörpätä hätäisesti kahvin, käväistä vessassa tai vaihtaa pari lausetta ystävän kanssa.


Siinä ajassa ehti myös pieni kiinalaispoika joutua hukuksiin. Uima-allasalueella, jossa on ihmisiä paljon, muttei kuitenkaan liian täyttä. Uima-allasalueella, jota vahtii koko ajan kolme uima-valvojaa.
Vain noin kymmenen, viidentoista metrin päästä meidän seurueestamme... Vielä lähempänä monta muuta seuruetta...


Olimme lähdössä rannalle, kun näin jonkun tarjoilijoista juoksevan ja huitovan. Kun käänsin katseeni hänen osoittamaan suuntaan, näin noin viisivuotiaan pojan, joka oli juuri nostettu altaasta. Hänen luonaan oli kaksi ihmistä, joista toinen juuri aloitti puhalluselvytystä.


Juoksin paikalle ja huomasin helpotuksekseni, että paikalla oli uima-valvoja, jonka oletin olevan kokenut pelastaja. Kysyin paikalle saapuvilta tarjoilijoilta, että onko lisäapua hälytetty. Myöntävän vastauksen saatuani käännyin poikaan, joka oli täysin eloton. Järkytyksekseni hengenpelastaja ei enää puhaltanut eikä painanut, jolloin huusin, että alkakaa painaa ja laskin tahtia. Onneksi paikalle tuli toinen länsimainen, minua rohkeampi nainen, joka uskalsi työntää hengenpelastajan pois tieltään ja alkoi painella aktiivisemmin lapsen rintakehää minun laskiessani tahtia. Samalla paikalle saapui amerikkalainen päivystyshoitaja, joka otti ohjat käsiinsä.


Pian poika oksensi vettä ja alkoi hengittää ja saimme myös paikalle happea. Hänen isänsä oli jossain vaiheessa saapunut paikalle ja huusi järkyttyneenä. Yritin rauhoitella häntä kiinan ja englannin sekoituksella... Tuntuu, että olin unohtanut kaikki sanat... Haimme pyyhkeitä pojalle, jotta hän pysyisi lämpimänä...


Ambulanssi saapui ja poika vietiin sairaalaan. Myöhemmin meille ilmoitettiin, että hän selvisi ja voi hyvin.


Valvontakamerasta kävi ilmi, että poika oli leikkinyt "portaalla", jossa voi loikoilla vedessä aurinkotuolilla. Hän oli pudonnut siitä syvään veteen ja hengittänyt ilmeisesti heti niin runsaasti vettä, että menetti tajuntansa. Hän oli veden alla 47 sekuntia...


Kysyn nyt uudestaan, mitä ehtii 47 sekunnissa? Lapsi ehtii hukkua, jos häntä ei valvota tarkasti. Aika tuntuu ensin tosi lyhyeltä, mutta seuraapa sekuntiviisaria 47 sekuntia ja mieti, että sen ajan lapsi on veden varassa...


Kuva lapsen elottomista kasvoista ei pyyhkiydy ikinä mielestäni. Toivon, että pikkuhiljaa ne eivät tule eteeni aina, kun laitan silmäni kiinni. 
Samalla nuo kasvot toimivat muistutuksena siitä, että veden äärellä on lasten kanssa oltava todella tarkkana -joka sekunti.


Lomamme aikana J näki kun yksi parivuotias lapsi putosi veteen, mutta silloin pelastaja nosti hänet heti vedestä. Parikymppinen ensi kertaa snorklaava mies päätyi harjoittelemaan syvään veteen. Sukellettuaan kokonaan putkineen päivineen veteen ja vedettyään henkeensä vettä, hänet jouduttiin noukkimaan altaasta. Eräs mies elvytettiin rannalla skootterionnettomuuden seurauksena...

Tuntuu, että käyttäytyminen vesillä on joskus tavattoman holtitonta!


Pitäkää huolta lapsistanne veden äärellä ja muistakaa kerrata elvytysohjeet, jotta hädän tullen uskaltaa toimia.


tiistai 2. huhtikuuta 2013

Kiina, Zhaoqing - Hong Kong - Guangzhou 2013: Hong Kong ja Victoria Peak

(Julkaistu alun perin Vieraana Shanghaissa blogissani)

HongKongin yksi päänähtävyyksistä on Victoria Peak, reiluun 500 metriin nouseva kukkula, jonne pääsee kuuluisalla Peak Tramilla eli köysivetoisella kukkularatikalla. Meillä oli alunperin suunnitelmissa lähteä patikoimaan Dragon's Backille, mutta en ollut patikointikunnossa. Päätimmekin vaihtaa retken kohteeksi tuon Victoria Peakin.



Otimme taksin Kowloonista HongKongin saarelle ja Peak Tramin alimmalle pysäkille.
Aika monella muullakin oli suunnitelmissa sama, 
mutta onneksi kahden ratikan voimin jono kulki sukkelaan.

 

Jyrkkä nousu huipulle kestää n. kahdeksan minuuttia. 
Edestakainen lippu maksaa 40 HKD (n. 4 euroa) / henkilö.
Matkarattaiden kanssa pääsee kyllä kyytiin, 
mutta ylös mennessä ratikka oli täynnä ja rattaat piti laittaa kokoon.


Näkymät olivat hienot, vaikka meille sattui sumuinen päivä. 
Kirkkaalla säällä tai iltavalaistuksessa näkymä on varmasti upea.



Ylhäällä on katuja ja kujia, joita voi tallustella. 
Täältä löytyy myös useita ravintoloita ja kauppoja.


Meille ruokapaikaksi valikoitui Burger King, nimittäin tällä kertaa äidin valinnalla ei ollut väliä, kun ruokahalu oli olematon. Lapset saivat päättää.

 

Hampurilaisille mennessä kuvasin nämä kaksi kuvaa. Kun sapuskat oli syöty, sumu oli peittänyt Victoria Peakin täysin ja kuvien rakennukset hävisivät täysin näkyvistä. Aika moni oli tullut ylös kameroiden ja jalustojen kanssa, mutta eivät ikävä kyllä saaneet myöhemmin enää otettua yhtään kuvaa.


Meitä ei näkymän puute vaivannut vaan söimme jätskiannokset.


Jäätelöbaarista sai jäätelöä myös koirille.


Tämä karvaturri ei meinannut malttaa odottaa omaa juustojätskiannostaan.


Koska tihutti vettä ja perheemme ei ollut parhaimmillaan, päätimme palata takaisin hotellille.
Ei kun ratikan kyytiin ja menoksi.


Näistä alla olevista kuvista ehkä näkee, kuinka jyrkästä noususta/laskusta on kyse, 
kun vertaa ratikan ikkunan reunaa ulkomaisemiin.



Palasimme hotellille, jossa minä otin pienet iltapäiväunet 
ja muu perhe lähti tutkimaan hotellin saunaosastoa. 
Illalla lähdimme vielä pienimuotoisille ostoksille ja illalliselle läheiseen ostoskeskukseen.


Huomenna palaamme jälleen matkamme alkuperäissuunnitelmiin: vuorossa on Disney Land.