Näytetään tekstit, joissa on tunniste Borneo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Borneo. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. helmikuuta 2014

Malesia, Borneo 2014: 47 sekuntia

(Julkaistu alun perin Vieraana Shanghaissa -blogissani)

Mitä ehtii 47 sekunnissa. Ei paljon mitään? Ehkäpä hörpätä hätäisesti kahvin, käväistä vessassa tai vaihtaa pari lausetta ystävän kanssa.


Siinä ajassa ehti myös pieni kiinalaispoika joutua hukuksiin. Uima-allasalueella, jossa on ihmisiä paljon, muttei kuitenkaan liian täyttä. Uima-allasalueella, jota vahtii koko ajan kolme uima-valvojaa.
Vain noin kymmenen, viidentoista metrin päästä meidän seurueestamme... Vielä lähempänä monta muuta seuruetta...


Olimme lähdössä rannalle, kun näin jonkun tarjoilijoista juoksevan ja huitovan. Kun käänsin katseeni hänen osoittamaan suuntaan, näin noin viisivuotiaan pojan, joka oli juuri nostettu altaasta. Hänen luonaan oli kaksi ihmistä, joista toinen juuri aloitti puhalluselvytystä.


Juoksin paikalle ja huomasin helpotuksekseni, että paikalla oli uima-valvoja, jonka oletin olevan kokenut pelastaja. Kysyin paikalle saapuvilta tarjoilijoilta, että onko lisäapua hälytetty. Myöntävän vastauksen saatuani käännyin poikaan, joka oli täysin eloton. Järkytyksekseni hengenpelastaja ei enää puhaltanut eikä painanut, jolloin huusin, että alkakaa painaa ja laskin tahtia. Onneksi paikalle tuli toinen länsimainen, minua rohkeampi nainen, joka uskalsi työntää hengenpelastajan pois tieltään ja alkoi painella aktiivisemmin lapsen rintakehää minun laskiessani tahtia. Samalla paikalle saapui amerikkalainen päivystyshoitaja, joka otti ohjat käsiinsä.


Pian poika oksensi vettä ja alkoi hengittää ja saimme myös paikalle happea. Hänen isänsä oli jossain vaiheessa saapunut paikalle ja huusi järkyttyneenä. Yritin rauhoitella häntä kiinan ja englannin sekoituksella... Tuntuu, että olin unohtanut kaikki sanat... Haimme pyyhkeitä pojalle, jotta hän pysyisi lämpimänä...


Ambulanssi saapui ja poika vietiin sairaalaan. Myöhemmin meille ilmoitettiin, että hän selvisi ja voi hyvin.


Valvontakamerasta kävi ilmi, että poika oli leikkinyt "portaalla", jossa voi loikoilla vedessä aurinkotuolilla. Hän oli pudonnut siitä syvään veteen ja hengittänyt ilmeisesti heti niin runsaasti vettä, että menetti tajuntansa. Hän oli veden alla 47 sekuntia...


Kysyn nyt uudestaan, mitä ehtii 47 sekunnissa? Lapsi ehtii hukkua, jos häntä ei valvota tarkasti. Aika tuntuu ensin tosi lyhyeltä, mutta seuraapa sekuntiviisaria 47 sekuntia ja mieti, että sen ajan lapsi on veden varassa...


Kuva lapsen elottomista kasvoista ei pyyhkiydy ikinä mielestäni. Toivon, että pikkuhiljaa ne eivät tule eteeni aina, kun laitan silmäni kiinni. 
Samalla nuo kasvot toimivat muistutuksena siitä, että veden äärellä on lasten kanssa oltava todella tarkkana -joka sekunti.


Lomamme aikana J näki kun yksi parivuotias lapsi putosi veteen, mutta silloin pelastaja nosti hänet heti vedestä. Parikymppinen ensi kertaa snorklaava mies päätyi harjoittelemaan syvään veteen. Sukellettuaan kokonaan putkineen päivineen veteen ja vedettyään henkeensä vettä, hänet jouduttiin noukkimaan altaasta. Eräs mies elvytettiin rannalla skootterionnettomuuden seurauksena...

Tuntuu, että käyttäytyminen vesillä on joskus tavattoman holtitonta!


Pitäkää huolta lapsistanne veden äärellä ja muistakaa kerrata elvytysohjeet, jotta hädän tullen uskaltaa toimia.


perjantai 7. helmikuuta 2014

Malesia, Borneo 2014: Rentoilua ja veneretkeilyä

(Julkaistu alun perin Vieraana Shanghaissa -blogissani)

Saavuimme eilen illalla kotiin ihanan matkan jälkeen. Borneo oli kaunis ja ilmat suosivat meitä ihanasti. Loppulomalla päivitykset tänne blogiin jäivät päivän touhujen jalkoihin, sillä ystäväperheemme Shanghaista saapui seuraksemme loppu loman ajaksi.


Yhdessä nautiskeltiin rentoilusta ja aktiviteeteistä.


Touhua maalla ja merellä.


Sekä hyvästä ruuasta.


Kuvat ovat suosikikseni nousseesta Teppanyaki-ravintolasta.


Yhden päivän vietimme merellisissä tunnelmissa, 
kun lähdimme Amazing Borneon kanssa Borneo Reef Worldiin 
tutustumaan merenalaiseen maailmaan.

  
Reef World on iso ponttooni, kuulemma Itä-Aasian suurin, joka on parkkeerattu riutan viereen.


Ponttoonin alla oli ikkuna veteen, josta snorklailua harrastamaton saattoi ihailla riutan elämää.
Eihän siitä toki yhtä hienosti värit näy, kun itse snorklaamalla, mutta se oli mukava F:lle,
jota emme snorklailuharrastuksen aloittamisesta huolimatta vielä laittaneet avoveteen.

Ikkunan edessä oli ikään kuin parvekelaatikoissa koralleja ja kaloja syötettiin myös siinä,
niinpä siinä oli mm. "nemo-kaloja"


Snorklausalue oli rajattu poijuin ja köysin, jolloin lastenkin oli kohtuullisen helppoa snorklailla ilman pelkoa joutumisesta liian matalaan veteen, jossa olisi voinut joutua koralleiden raapimaksi tai osua myrkyllisiin koralleihin.

 

Näimme monenlaisia kaloja, kuten muutaman pallokalan ja hirvittävän myrkyllisen kivikalan, joka onneksi tapansa mukaisesti makoili hiljaa pohjassa. Yksi mureenakin bongattiin. Lisäksi erilaisia keijukaloja, perhokaloja, vuokkokaloja ja välskäreitä eli kaloja kaikissa väreissä. Monia emme tietysti edes tunnistaneet.


Halukkailla oli myös mahdollisuus kokeilla "merikävelyä". 
Siinä kävelijälle istutetaan painava kypärä päähän, johon johdetaan ilmaa. 





















.
Meidän porukastamme meren alle lähtivät aikuiset minua lukuun ottamatta sekä J. 
Minä jäin ihan mielelläni lapsenvahdiksi. 
Tykkään kyllä snorklata kovasti, mutta meren alla oleilu ei houkuta... (=pelottaa).


Merikävelijöitä avusti kaksi pinnalla ja kaksi sukeltajaa pinnan alla. 
Sukeltajat antoivat simpukoita, joilla retkue sai syöttää kaloja. 
Kaikki tuntuivat tykkäävän kovasti seikkailusta.



Meillä oli myös mahdollisuus vierailla läheisellä Sapi-saarella.
Kävimme myös siellä snorklaamassa ja kaloja oli todella paljon -vielä.
Ranta oli aivan tupaten täynnä turisteja. Ihmiset seisoivat korallien päällä ja osa oli jopa repinyt niitä.
Rannalla oli myös roskaa.
Kaikki korallit rannan tuntumassa olivat jo kuolleet... 
Onneksi vähän syvemmällä oli vielä jotain eloakin


Ihmispaljouden keskellä haahuili myös valtavia varaaneja.


Retki oli kuitenkin hyvä ja sopiva juuri lapsiperheille, jotka aloittelevat snorklailua.
J ja A ovat aloittaneet snorklailun jo useampi vuosi sitten ja olemme käyneet mm. Punaisella merellä ja Meksikossa avovedessä, mutta silloin piti aina vanhemman uida aivan rinnalla.
Nyt tällä rajatulla alueella oli helpompi antaa lasten tutkia hiukan omin päinkin.

Viimeisenä iltanamme lähdimme vielä pienelle veneretkelle katsomaan auringonlaskua.


 Ajelimme jokea pitkin rauhassa ja katselimme maisemia.
Joella asustaa kalastajayhteisöjä perinteisesti veden päälle rakennetuissa taloissaan.


F piteli tiukasti ystävänsä kädestä kiinni, jottei putoaisi veteen.


Saimme todistaa hauskan näyn, kun kalaparvi hyppeli kovaa vauhtia kohti venettämme.
Vasta juuri ennen venettä parvi kääntyi toiseen suuntaan ja grillattu kala jäi haaveeksi.


Päivä oli ollut täysin pilvetön, mutta illalla taivaalle alkoi nousta pilviä. Oli epävarmaa pääsemmekö näkemään auringonlaskua. Veneemme ohjattiin kuitenkin joen suulle ja niin meren takaa paljastui kaunis auringonlasku.


Aurinko laskee näillä leveyspiireillä uskomatonta vauhtia. 
Kun aurinko koskettaa horisonttia, 
se putoaa hetkessä taivaanrannan taa samalla värjäten taivaan ja pilvet upeaksi.


Auringon laskettua käänsimme veneen nokan kohti jokea ja rantaa ja palasimme hotellille illalliselle.
Sitten olikin vuorossa enää tylsin eli pakkaaminen kotimatkaa varten.


Aamulla jätimme nämä näkymät taaksemme ja suuntasimme kohti Kota Kinabalun kenttää.


Matka Cathay Pacificilla HK:n kautta meni sujuvasti ja illalla saavuimme puhtaaseen kotiin, jossa jääkaapissa odotti tuoreita mansikoita ja vastatehtyä jogurttia. Ayimme oli taas huolehtinut kotimme upeaan kuntoon, jotta paluumme sateeseen Shanghaihin sujuisi mukavasti.

Matkamme päättyi tähän. Laitan kuitenkin vielä yhden matkapäivityksen myöhemmin.
Halusin erottaa tämän ikävän tapauksen muusta matkatarinasta ja jakaa sen teille muistutukseksi siitä, kuin pienestä kaikki on kiinni.



perjantai 31. tammikuuta 2014

Malesia, Borneo 2014: Retkeilyä

(Julkaistu alun perin Vieraana Shanghaissa -blogissani)

Viime päivinä on touhuttu monenlaista ja illalla hotellihuoneeseen saavuttuamme olen ennen nukahtamista tarttunut mieluummin Läckbergin rikostarinoihin kuin ryhtynyt käsittelemään kuvia blogia varten. Nyt on kuitenkin ryhtiliikkeen aika!

Tiistaiaamu aloitettiin rauhassa altaalla pulikoiden edellispäivän yöseikkailun jälkeen. 
Pienin kokeili ensimmäistä kertaa snorkkelointia, sillä tokihan se kuuluu kaksivuotiaan perustaitoihin... Yllättävän hienosti ensimmäinen snorkkelointi sujui!


Päivällä lähdimme retkelle rannalle. 
Pakkasimme eväitä matkaan ja lähdimme talssimaan lämmintä hiekkaa pitkin.


Kun sopiva kohta rantahietikolta löytyi, 
levitimme pyyhkeen ja jäimme ihailemaan maisemia eväitä napsien.


Rannalla oli aivan hiljaista, vain meidän perheemme!


Illalla saimme ihailla taas kaunista auringonlaskua!


Menimme illallistamaan Shangri Lan palkittuun Coast-ravintolaan, 
jonka pöydistä on upeat näkymät auringonlaskuun. 
Ruokailijoiden on myös mahdollista varata paviljonki rannalta 
tiettyä minimilaskuvaatimusta vastaan.



Ruoka oli hyvää.
Ei mitään superia, mutta hyvää.


Tunnelma oli miellyttävä ja taustamusiikista vastasi taitava pianisti.


Lähellä pöytäämme istunut kolmen lapsen äiti tuli erikseen sanomaan, että on hämmästynyt siitä, miten kauniisti kolmikkomme käyttäytyi illallisen ajan. Me olimme tietysti kovin ylpeitä kolmikostamme! Isot nyt aina osaavat käyttäytyä, mutta pienin saattaa joskus pistää ranttaliksi...

Illallisen jälkeen painuimme pehkuihin, sillä tiedossa oli 5:45 herätys. 
Klo 6:15 lähdimme lintujen tarkkailuretkelle.
Tiedättehän; aikainen lintu madon nappaa... tai jotain sinne päin.


Aurinko oli juuri nousemassa, kun lähdimme luonnonsuojelualueelle bongaamaan lintuja.
Äänet viidakossa olivat taas erilaiset 
ja nyt tosiaan kaskaiden lisäksi kuului valtavasti lintujen liverrystä.


Näimme muutamia lintuja, joita oli kuitenkin hankala saada vangituksi valokuviin.


Sen sijaan henkeäsalpaavan kauniit maisemat luonnonsuojelualueen kukkulan huipulta sain ikuistettua.



Kaukana taustalla lähes usvan peitossa siintää Gunung Kinabalu, 
eli Kinabalu vuori, joka yli 4000 metriin nousevana on Itä-Aasian korkein huippu.


Lintuja en tosiaan juuri saanut kuvattua, 
mutta yksi hedelmälepakko oli jäänyt uinumaan polkumme varteen, 
joten siitä sain kuvan 
...se kun pysyi kiltisti paikallaan


Kävimme tälläkin reissulla puunlatvuskävelyllä.


Aikaisen linturetken jälkeen lekottelimme loppupäivän rannalla ja altaalla.
Illallisen söimme malesialaisessa buffetissa hotellissamme.
Täällä buffet on ilmainen alle 12-vuotiaille 
ja Ala Cartessa on lapsille sopivat menut alkupaloineen ja jälkiruokineen erittäin edullisesti. 
Kolmen lapsen kanssa matkustavalle nämä edut tuntuvat jo lompakossa


Buffetissa oli pieniä ruokakojua, joissa ruoka valmistettiin valitsemistaan raaka-aineista silmien alla.
Ruokailijat saivat myös katsella malesialaista esitystä.


F:kin kokeili tätä "malesialaista ruutuhyppelyä", 
jossa hypitään rummutuksen tahdissa bambukeppien lomitse. 
Stiplu tietää ikävää kopausta jalkoihin.



Torstaina ehdimme aamupäiväksi uimaan, mutta lounaan jälkeen meillä oli taas retki tiedossa.
Retkikyytiä odotellessamme F tapasi ystävänsä, 
jota haluaa aina halata monta kertaa ja erotessa pääsee myös itku.


Retkemme kohde oli Klias-joki Etelä-Sabahissa, 
jonne oli yli 100 km matka läpi kylien ja maaseudun.


Klias-joelle saavuttuamme joimme iltapäiväteet joenvarsilodgessa.


Teen jälkeen puimme pelastusliivit yllemme ja kiipesimme veneen kyytiin.
Tarkoituksena oli nähdä villieläimiä, kuten ainoastaan Borneolla tavattavia nenäapinoita.


Käsiä ei kannattaisi uitella joessa, sillä täällä asuu myös krokotiileja!
Heti matkan aluksi näimme kotkan sekä pitkähäntämakakeja.


Pian näimme ensimmäiset nenäapinat. 
Lauman naarailla on pikkuklyyvarit mutta laumaa johtavalla uroolla onkin sitten oikein iso nenä.
Näimme sekä naaraita, uroksia että poikasia.
Hyviä kuvia en näistä kamerallani valitettavasti saanut, 
mutta olin hirvittävän iloinen, että onnistuimme näkemään useita yksilöitä matkamme aikana!


Reissullamme näimme myös valtavan liskon (Monitor Lizard), 
uudestaan kotkan ja kuningaskalastajan. 
Krokotiilejä emme harmiksemme nähneet.


Kävimme myös joen kapeilla sivuhaaroilla veneellämme, 
jolloin ympäröivä luonto oli aivan käsien ulottuvilla.


Auringon laskiessa söimme illallisen lodgessa.
A ja seurueessamme olleen kiinalaisperheen lapset lauloivat 
ja leikkivät yhdessä kiinalaisia uudenvuoden leikkilauluja. 
Perhe oli selvästi hämmästynyt, kun osasimme kiinaa.

Illallisen jälkeen astuimme jälleen veneeseen.
Pilkkopimeä joki vaikutti nyt aivan erilaiselta kuin tuntia aikaisemmin päivän valossa.
Viidakon öiset äänet loivat jännittävän tunnelman.


Sitten alkoi luonnon oma valoshow: tuhannet tulikärpäset hohtivat ja kimalsivat puissa aivan kuin koko joenvarren puut olisi puettu jouluvaloihin. Näky oli uskomattoman kaunis.
Harmi, että sitä on mahdotonta saada vangittua muistikortille.

Kun veneen moottorit hetkeksi sammutettiin ja kaikki lapsetkin malttoivat olla hetken hiljaa,
oli tunnelma satumainen: sadat ja tuhannet tulikärpäset ja viidakon öiset äänet.
Kokemus oli vaikuttava ja lapset selvästi nauttivat tunnelmasta.


 Tänään on sitten taas oleiltu vaan rannalla ja altaalla.


Tänään aamulla rannan aallot olivat hiukan suurempia 
ja innostivat perheen isot lapset ja isän boogie boardaamaan. 
Minä ja pienin juoksimme nauraen aaltoja pakoon ja läiskyttelimme rantavedessä.


Kiinalaisen uuden vuoden kunniaksi tänään oli järjestetty myös lohikäärmevenekilpailu.


Vanha vuosi peloteltiin kovaäänisin rummutuksin ja leijonatanssein pois.


Tanssiesityksen päätti taidokas lohikäärmetanssi.
Enkä tänä vuonna edes jäänyt leijonatanssin jalkoihin, kuten viime vuonna Vietnamissa...


Xin Nian Kuai Le! Hyvää Uutta Vuotta, Hevosen Vuotta.