Näytetään tekstit, joissa on tunniste Historia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Historia. Näytä kaikki tekstit

lauantai 5. elokuuta 2017

RoadTrip 2017, Päivä 16: Samppanja-pääkaupunki Reims

Aamulla suuntasimme Reimsiin, jota pidetään Samppanja-alueen pääkaupunkina.
Kuplia oli myös meillä tiedossa, mutta ensin oli tarkoitus syödä aamiainen.


Parkkeerasimme automme aivan Reimsin katedraalin tuntumaan ja kävelimme vielä lähes aution, nukkuvan Reimsin kaduilla valittuun aamiaispaikkaan.


Minä söin Quiche Lorainen -Ranskassa kun ollaan.
Aamiaista nauttiessamme kaduilla alkoi pikku hiljaa näkyä elämää.


Silti tämä ei ole missään nimessä ruuhkainen kaupunki
vaan sen monille kujille ja kävelykaduille mahtuu hyvin.
Samoin auton parkkeeraaminen on erittäin helppoa ja halpaa; löysimme aina heti paikan.
Täälläkin oli EasyPark käytössä.


Aamiaisen jälkeen suuntasimmekin päivän kuplivaa kohokohtaa kohti
eli Veuve Clicquot Ponsardin -viinikellarikierrokselle.


Veuve Clicquot Ponsardinilla on erittäin tyylikkäät tilat,
kuten maailman toiseksi suurimmalta Samppanja-tuottajalta osaa odottaakin.


Ennen kellarivierailua pysähdyimme puutarhassa, joiden eri kasvit ohjaavat mm. eri kulttureista tulevat keskustelemaan samppanjan vivahteista oikeilla nimillä. 


Kellari-verkosto sjaitsee 25 m syvyydessä maan sisällä, jossa lämpötila ja kosteus pysyvät muuttumattomana kesät talvet. Kellari on Unescon maailmanperintökohde.


Oli erittäin mielenkiintoista kuulla asiantuntijan kertomana samppanjan tuotantoprosessista sekä Veuve Clicquot Ponsardin -samppanjatalon historiasta, joka alkaa jo 1700-luvulla.
Poikkeuksellisen tarinasta tekee se, että alunperin samppanjatalo oli Madame Clicquotin miehen Francois Clicquotin ja tämän isän johtama (Maison Clicquot).
Francois kuitenkin kuoli äkillisesti ja surun murtama isä ei enää halunnut jatkaa toimintaa.


Madame Qlicquot halusi kuitenkin jatkaa miehensä intohimoisesti johtamaa samppanja-taloa.
Ja niin vuonna 1805, erittäin poikkeuksellisesti kyseiselle aikakaudelle,
Madame alkoikin johtaa Samppanjataloa.
Aluksi hänellä oli mukana miehistä apua, mutta pian hän osoitti olevansa bisnesnainen, intohimoinen samppanja-asiantuntija ja erinomainen johtaja.

Samppanjatalojen nimessä on yleensä perustajan sukunimi sekä vaimon toinen nimi.
Madame Clicquot nimesi kuitenkin talon miehensä (Clicquot) ja oman tyttönimensä (Ponsardin) mukaan ja eteen hän lisäsi sanan leski, Veuve. Näin miehen muisto kulkisi mukana nimessä.


Alunperin kellarit sijaitsivat aivan Reimsin keskustassa, mutta sittemmin ne siirtyivät nykyiselle paikalleen. Nykyään samppanjatalolla onkin yli kahdenkymmenen kilometrin pituudelta luolastoa, käytävin yhdistettyjä crayereita.




Madame Clicquotille laatu oli tärkeää ja koko samppanjatalon motoksi on noussut 
"Only one quality, the finest".


Reims tuhoutui yli 80-prosenttisesti ensimmäisessä maailmansodassa ja ihmiset pakenivat raunioituvasta kaupungista. Niille, jotka jäivät, pyrittiin järjestämään mahdollisimman hyvin palvelut.
Koska samppanjakellarit olivat säästyneet tuholta, näihin perustettiin jääneille mm. kouluja ja sairaala, josta kertova punainen risti näkyy vieläkin kellarin seinällä.


Perus-samppanja pyritään pitämään vuodesta toiseen täysin tasalaatuisena
ja tarpeen mukaan siihen sekoitetaan edellisten vuosien tuotantoa.
Erinomaisina vuosina syntyy vintage-samppanjaa ja nämä vuodet on ikuistettu kellarista pois johtaviin portaisiin. Viimeisin Vintage-viini on vuodelta 2008.
Uusia on jo tulossa, mutta VCP kypsyttää Vintage samppanjoitaan vähintään viisi vuotta ja muita samppanjoitaan vähintään 3 vuotta. Se on enemmän kuin samppanja nimekkeen käyttö edellyttää.
Samppanja-nimekkeen käyttö edellyttää myös muita yksityiskohtia, kuten sen, että rypäleet on kerättävä käsin!


Mielenkiintoisen kierroksen jälkeen siirryimme myymälään.


Myymälässä maistelimme sekä valkoista Brut -samppanjaa että rose samppanjaa.



Myös myymälän tilat olivat tyylikkäät.


Maistelun lomassa valitsimme ostoksia.


Samppanjakierroksen jälkeen ajoimme takaisin keskustaan, jossa kävimme tutustumassa Cathedrale Notre-Dame de Reimsiin, jota on kuvattu jopa kauniimmaksi kuin Pariisin Notre-Damea.


Tämä jylhä goottilainen katedraali onkin aivan täynnä yksityiskohtia ja koristeita.



Sytytimme kynttilät mieheni juuri poismenneelle Leena-Mummulle, 
jonka hautajaisiin emme matkan takia päässeet.




Aivan katedraalin edustalla on ruokapaikkoja, 
joista yhteen menimme syömään oikein hyvän lounaan.


Minä sain vihdoinkin etanoita!


Lounaan jälkeen teimme pieniä ostoksia ja kiertelimme ihania katuja.
Täällä on lukuisia pieniä herkkukauppoja, jotka myyvät toinen toistaan kauniimpia leivonnaisia, samppanjaa, sinappia ja muita paikallisia herkkuja.


Hintataso näissä herkkukaupoissa oli pääosin varsin kohtuullinen!



Lopuksi hyppäsimme vielä pikkujunaan, joka kierteli keskustan tuntumassa.
Samalla nauhalta tuli tarinoita eri rakennusten historiasta.


Minä tykästyin kyllä Reimsiin.
Se on isompi kuin Annecy, mutta kuitenkin kompakti ja helposti saavutettavissa.




  Sen kävelykaduilla on helppo kävellä ja ihailla samalla toinen toistaan kauniimpia rakennuksia.




Huomenna alkaa matkamme viimeinen vaihe, jonka aikana ajoa kohti Tukholmaa tulee paljon.
Pysähdykset ovat enää enemmänkin yöpymisiä ajopäivien välillä, mutta toivottavasti ehdimme jotain myös näkemään.

tiistai 25. heinäkuuta 2017

RoadTrip 2017, Päivä 5: Hyviä uutisia ja Dachau - Zell am See - Alpit

Aamulla herätin vahingossa lapset tuntia aikaisemmin kuin oli tarkoitus, koska epähuomiossa katsoin tietokoneen kelloa. SInänsä ihan hyvä, että päästiin ajoissa liikkeelle, joskin teinin ja esiteinin taholta kohdistui minuun kiukkuisia mulkaisuja ja sanallista tyytymättömyyden osoitusta.

Aamiainen oli melko pelkistetty ja olisin kaivannut menuhun jotain muutakin vihreää kuin kurkkua. Tähän on kuitenkin totuttava, sillä näillä seuduin aamiaiset eivät oikein ole tällaisen pupunruuan purijan mieleen.

Aamiaisen jälkeen kipusimme katsomaan Bergkirchenin eli kirkon, jonka mukaan kylä on saanut nimensä ja joka tosiaan sattui sijaitsemaan suoraan majapaikkamme takana. 




Kirkon edessä oli pieni hautausmaa. Haudanlepoon oli haudattu ihmisiä niin toisen maailmansodan uhreina kuin aivan viime päivinäkin. 




Sisältä kirkko oli koristeellinen.



Kirkkokäynnin jälkeen kirjauduimme ulos hotellista ja suuntasimme Dachaun keskitysleirille. 



En ollut itse käynyt aikaisemmin yhdelläkään keskitysleirillä ja toisaalta myös halusin tuoda isot lapset tutustumaan siihen, mihin ihmismieli on kykenevä. 



Itse keskitysleiriin tutustuminen ei maksa mitään, mutta auton parkkeerauksesta veloitetaan 3 €. Me myös vuokrasimme pienintä lukuun ottamatta kaikille englanninkieliset audio-tourit, mikä osoittautuikin erinomaiseksi tavaksi saada kierroksesta kaikki irti. Opasääni puhui erinomaisella englanninkielellä selkeästi ja mielenkiintoisesti. Joka kohdalla oli saatavissa perusesittely sekä halutessa syvemmät tarinat kustakin kohteesta. Lisäksi audiokierroksella saattoi kuunnella leiriltä selviytyneiden kertomuksia. En usko, että tämän lähemmäs tunnelmaa voi päästä: seisoa vankityrmässä ja kuunnella paikalla oikeasti olleen kertomusta julmuuksista.

Vangit kuvattiin yhtenä massana ylhäältä päin, jotta vaikutelma vähempiarvoisista korostuisi.


Mahdotonta on kuitenkaan kuvitella sitä, miltä vangeista tuntui elää täysin alimitoitetuissa tiloissa, jatkuvan kuoleman ja kidutuksen pelon alla, seistä joka aamu paikallaan tunnin säässä kuin säässä liikkumatta, kärsiä nälästä, sairauksista ja työn aiheuttamasta uupumuksesta, nähdä kun ihmisiä ympärillä tapetaan...

Parakit oli sullottu tupaten täyteen vankeja. Dachaussa niitä oli monta riviä, mutta vain kaksi on entisöity.
Muista on jäljellä enää kivijalat muistuttamassa valtavasta vankien määrästä.

Sängyt muistuttivat lähinnä kolmikerroksisia varastohyllyjä.

Audiokierros maksoi aikuisilta 3.50 € ja lapsilta 2.50 €. Niitä ei luovuteta kuitenkaan alle 12-vuotiaille. Kierros on tarjolla useilla kielillä, ei kuitenkaan Suomeksi. 

Keskitysleirin vankila

Vankityrmien seinille oli heijastettu vankien kokemuksia.



Lisäksi yli 14-vuotiaiden on mahdollista osallistua opastetuille kierroksille, joita järjestetään päivittäin muutamia. Tämä on mielestäni kohde, jonne jokaisen pitäisi kerran tulla, jotta "emme koskaan unohda".

Kaasukammioon tuomitut saattoivat luulla olevansa matkalla suihkuhuoneeseen.

Ei ole varmaa, käytettiinkö Dachaun kaasukammiota koskaan.

Kaasukammion jälkeen oli kuolleiden huone, jonne vainajat kasattiin osottamaan kreamatoriota.

Kreamatorio


Dachausta lähdimme ajamaan kohti Itävaltaa ja Zell am Seeta. Matkalla maisemat alkoivat muuttua vuoristoisemmiksi.





Matkalla saimme kuulla hyviä uutisia: ystäväperheen auto oli korjattu ja he pääsisivät jatkamaan matkaa ja itse asiassa pääsisivätkin yhdeksi yöksi Itävallan hotelliimme!! Hienoja uutisia. Matka kohti Itävallan rajaa sujuikin paljon iloisemmissa tunnelmissa.

Varsinainen rajanylitys tapahtuu varsin huomaamattomasti ilman minkäänlaisia muodollisuuksia. Itse asiassa, jos tarkkaavaisuus herpaantuu, saattaa rajanylitys jäädä huomaamatta. Tosin pian alkaa maisemaan ilmaantua perinteisiä Itävaltalaisia Alppikyliä.

Zell am See
Reitti Zell am Seehen on helppo ja matkalla voi pysähtyä ihastelemaan maisemia tai nauttimaan lukuisten ravintoloiden ja kahviloiden tarjonnasta. Me kuitenkin söimme lounaan Zee-järven rannalla itse Zell am Seessa.





Zell am See on kaunis järven ympärille rakentunut kylä, jota reunustavat Alppien lumihuippuiset vuorijonot. Kylä on kauttaaltaan matalaa rakennusta ja siten hyvin tyypillinen paikallinen kylä.

Zell am See ei kuitenkaan ollut päätepisteemme. Vaan Itävallan korkeimman huipun, Grossglocknerin, mukaan nimetyn vuoristoaueen ja Alppitien varrella oleva hotelli Berggasthaus Wallackhaus.



Hotelli sijaitsee kauneimmaksikin tituleeratun alppitien varrella 2304 m korkeudessa.






Matka ylös Alppitietä on minunlaiselleni korkeanpaikankammoiselle henkinen haaste, vaikka tiet ovatkin oikein hyväkuntoisia. Jyrkkien vuorenrinteiden lomassa puikkelehtiva serpentiinitie saa sydänparan takomaan reippaasti normaalitahtia tiuhempaan. Maisemat ovat kuitenkin aivan upeat.



Itse alppitielle täytyy mennä tietullin läpi ja maksu on reilu 35 €/auto, moottoripyörällä hiukan edullisempaa. Meidän tapauksessamme Gasthaus toimitti voucherin tietullille, joten meiltä maksua ei peritty. Ilmeisesti lyhytaikainen visiitti on maksuton, ainakin saamamme esitteen mukaan?

Alppitie myös suljetaan yöksi ja aukioloajat vaihtuvat kuukauden mukaan. Niinpä, mikäli on tulossa vuorelle yöksi on aikataulu selvitettävä, jottei myöhästy.

Alkumatka noustiin vielä auringonpaisteessa, mutta kesken nousun tuli kova sadekuuro ja sumu. Lämpötila tippui varsin jäätäväksi +3 asteeseen. Räntääkin matkalla tuli. Hiukan jännitti, kuinka helposti tiet menevät kuuraan tai jäisiksi... kesärenkaat ja jäinen alppitie...huh.



Onneksi jäätä ei ollut, joskin lunta näimme kyllä. Pääsimme turvallisesti majataloomme ja pääsimme kirjautumaan sisään. Majatalon puolella vuorta ei onneksi enää satanut vaan aurinkokin pilkahteli ja niinpä teimme pienen kävelyn kylmässä viimassa. Onneksi myös huoneemme ikkunasta on upeat, valokuvaukselliset maisemat.



Näkymä huoneemme ikkunasta


Huomenna toivomme, että sää suosisi edes pientä patikkaretkeä.