tiistai 17. heinäkuuta 2018

Kreikka, Kreeta 2018, päivä 2: Autoillen Kaakkois-Kreetalla

Tiistai oli retkipäivä.
Alla päivän reittimme Google Mapsissa.




Vuokrasimme auton hotellin viereisestä autovuokraamosta.



Lähdimme ajamaan kohti Zakroksessa sijaitsevaa rotkoa Death Valleyta.
Kreetalla on paljon rotkoja patikointiin, mutta tämä kyseinen oli kohtuullisen lähellä ja lisäksi ei vaikeusasteeltaan ollut ylitsepääsemätön nuorimmaisellekaan.



Ajelimme karuja vuoristoteitä.
Siellä täällä karuja vuorenrinteitä värittivät hopeanharmaalla olivipuuviljelmien suorat rivit.



Alavammilla mailla näkyi myös rypäleitä ja maissia.



Vaikka vuoristomaisema ensi näkemältä on varsin karu, huumaava tuoksu yllättää kuitenkin autosta helteeseen uskaltautuvan.
Ilmeisesti vuorenrinteillä kasvavat pienet lilat kivikkokasvit saavat aikaan tuon tuoksun.



Siellä täällä näkyi myös mehiläistarhoja, joiden värikkäät pöntöt oli helppo havaita vuorten kivikkoislta rinteiltä.




Kunkin rinteen korkeimmalta kohdalta taas löysi usein vuohen, joita täällä laiduntaa paljon.



Matkalla ajelimme ihanien pienten kylien läpi. Yhteen pysähdyimme hetkeksi kävelemään.



Mummoja ripustamassa pyykkiä, vanhoja papparaisia istumassa tavernojen terassilla.



Todella idyllistä.



Saavuimme Kuolemanlaakson parkkipaikalle, josta lähdimme laskeutumaan kiemurtelevia kivikkoisia polkuja kohti rotkoa.



Reittiä ohjaa aluksi keltainen salmiakkikuvio, mutta pian saa huomata, ettei näitä enää näykään.



Onneksi joku on merkinnyt kulkukelpoisen reitin punaisella maalilla, joten näitä merkkejä kannattaa seurata.



Tapasimme parkkipaikalla juuri rotkolta tulleen ranskalaisen pariskunnan, jotka arvelivat reitin kävelyyn menneen n. 1 h - 1h15 min.
Mies vakuutti, ettei reitti ollut vaikea, mutta hengästynyt puhe ei ollut täysin vakuuttava…



Sinänsä reitti on avain kulkukelpoinen normaalijalkaiselle. 
Lonkka- tai polvivaivojen kanssa tänne ei kyllä ole asiaa.



Pinjametsien suojasta rotkolle päästyämme ilma oli kuitenkin paahtavan kuuma. Aurinko porotti taivaalta eikä näköpiirissä ollut edes pienen pientä pilvenhattaraa.
Lisäksi meidän olisi vielä palattava takaisin autolle.



Niinpä päätimme, että emme kävele koko reittiä vaan palasimme vajaan 40 minuutin kävelyn jälkeen takaisin päin. Se oli hyvä päätös, sillä autolle saapui viisi uitettua rottaa.
Vanhin ilmoitti, että hän tuntee pulssin kasvoissaan…



Yksi vaihtoehto voisi olla, että vie auton rotkon alaosaan, rannalle ja tulee sitten taksikyydillä ylös Näin ei joudu patikoimaan helteessä kumpaakin suuntaan.
Tälläkin meid'nkin tavalla pääsi kuitenkin ihastelemaan rotkon jylhiä maisemia ja testaamaan reisilihasten kuntoa.

Olimme katsoneet valmiiksi Kreikkalaisen Tavernan, Taverna Crete Sunin, lounaspaikaksemme.
Matkalla navigaattori ohjasi meitä välillä varsin pienille reiteille ja jossain vaiheessa huomasimme, että auto tuntuu oudolta.
Ounastelimme jo renkaan puhjenneen ja pysähdyttyämme totesimme näin tapahtuneen.



Olimme syrjäisellä vuoristotiellä hirveässä helteessä rengas puhki.
Onneksi autosta löytyi vararengas.
Soitto autovuokraamoon ja saimme luvan alkaa vaihtaa rengasta.
Minä taltioin tapahtumaa miehen uurastaessa renkaan kimpussa. Hyvin pian hän kuitenkin havaitsi, että autossa ollut pultinvääntäjä ei sovikaan näihin renkaisiin.

Siinä ehdin jo nähdä otsikot kreikkalaiselle vuoristotielle nääntyneestä perheestä…

Sitten saapuikin pelastus...



Läheisen talon asukas -luojan kiitos kohdallamme oli edes talo - oli palaamassa perheensä kanssa rannalta ja pysähtyi kysymään, josko tarvitsemme apua.
Mieheni ei uskonut apua tulevan, sillä hän epäili, ettei pysähtyjän vanhan auton kyydissä olisi sopivaa pultinvääntäjää.
Siihen he -mieheni ja paikalle pysähtynyt- kuitenkin kyykistyivät renkaan äärelle. 
Me vaimot ja lapset seurasimme tapahtumaa tarkasti
Ja kuin taivaanlahjana, miehen pultinväännin puri automme pultteihin ja miehet saivat yhdessä tuumin renkaan vaihdettua.
Taas osoitus kreikkalaisesta ystävällisyydestä
Vuolaiden kiitosten jälkeen jatkoimme matkaa kohti lounaspaikkaa.



Taverna Crete Sun oli oikein perinteinen kreikkalainen perheyritys.

Aikuiset lapset tarjoilevat ja vanha rouva ja herra grillaavat souvlakia suvun reseptillä.



Lounaan jälkeen kaipasimme kaikki mereen uimaan hiet pois.
Ajoimme kaunille pienelle samettihiekkaisella rannalle Xerokampokseen.



Hiekka oli todella pehmää ja vesi lämmintä ja kristallin kirkasta.



Vietimme rannalla rentouttavan iltapäivän rankan patikoinnin ja rengasrikko-jännityksen jälkeen.



Kotiin palasimme rantareittiä pitkin. Täälläkän ei tosin vältytty serpentiinimäisesti vuorenrinteitä mutkittelevilta teiltä.



Maisemat vuorelta turkoosiin mereen olivat todella kauniit.



Loppureitti kulki -korkeanpaikankammoisena voisin sanoa onneksi -aivan rannan tuntumassa rantakylien läpi.



Taas idyllisä pikkukyliä täynnä paikalliselämää.

Hetken jo pohdimme, että olisimme ajaneet johonkin lähikylään illalliselle, mutta päivän seikkailut väsyttivät retkuettamme sen verran, että päädyimme hotellille syömään ja iltauinnille.


maanantai 16. heinäkuuta 2018

Kreikka, Kreeta 2018, päivä 1: Hotelli Almyra Hotel & Village ja illan Ierapetra

Aamulla heräiltiin kirkaaseen auringonpaisteeseen.
Tuuli päästeli myrskypuuskia vielä aamupalalle kömpiessämme,
mutta runsaan aamiaisen jälkeen aurinkorasvaa sai valella täysin tyyntyneessä kelissä.

Ensimmäinen päivä oli tarkoitus viettää rennosti altaalla ja hotellin viereisellä rannalla.


Hotelli Almyra on All-Inclusive -hotelli.



Itse en ole niin innostunut Euroopassa AI-matkailusta, sillä nautin iltaisista kävelyretkistä mukavaa ruoka-paikkaa etsien.


Kuitenkin hinnaltaan tämä ei juuri poikennut muista ei-AI-hotelleista, joten illalliset tai muut ruuat hotellin ulkopuolella eivät pääse harmittamaan.



Hotelli on kuin pieni Kreikkalainen kylä mataline rakennuksineen.



Hotelli on hiljattain uusittu ja huoneet ovat oikein siistit.




Ensimmäisenä päivänä söimme hotellilla kaikki kolme ruokaa ja varsinkin aamiainen ja lounas ovat ihan  hyvät. Illallinenkin on ok ja valikoimaa on paljon, mutta lounaan jälkeen se ei enää noussut uusiin sfääreihin.



Allas alue on riittävän suuri ja ainakin nyt on kaikille riittänyt aurinkopetejä, eikä voimallista aamuista varausrumbaa ole mitenkään erityisemmin näkynyt, joskin aurinkovarjoja on aika vähän.



Hotellilla on pikkukivirannalla myös aurinkopetejä ja rantaravintola,
josta saa hakea juomaa ja pikkupurtavaa.


Aloitimme aamun altaalla.
Päivällä oleiltiin rannalla, jonka vesi oli todella lämmintä ja 
minäkin uskaltauduin sinne pulikoimaan ilman suurempia vaikeuksia.



Koutsounari on hyvin pieni kylä, jossa ei juuri palveluita ole.
Niinpä illallisen jälkeen pyysimme vastaanottoa tilaamaan meille taksin, sillä tarkoituksena oli lähteä Ierapetran satama-alueen iltaelämää haistelemaan.



Kuskiksemme saimme Stelioksen, ihastuttavan herran tilavalla mersullaan, jonne koko meidän perhe mahtui. Jutustelimme matkalla monenlaista.
Hän näytti meille matkalla oman kotinsa, kauniin kreikkalaisen valkoisen kivitalon aivan Ierapetran rannan tuntumassa. Talo ja auto olivat niin hienoja, että aloin jo epäillä, että meiltä tullaan pyytämään kovaa ylihintaa, kun matkaa ei oltu hinnoiteltu etukäteen.

Vaan huoli oli turha, 13 € oli ennakkotietomme mukaan juuri se, mikä pitkin.
Stelios lupasi, että voi hakea meidät takaisinkin.



Vietimme Parisen tuntia Ierapetran satama-alueella kävellen ja ostoksia tehden.
Eräässä myymälässä oli miellyttävä Angelika, joka palveli perhettämme antaumuksella.
Sovittelimme kaikki viisi vaatteita ja Angelika palveli erinomaisesti.



En niin tarkkaan muista aikaisemmilta Kreikan matkoilta, minkälainen tunne minulle on jäänyt kreikkalaisista. Nyt täytyy kuitenkin sanoa, että tällä matkalla me olemme saaneet osaksemme valtavan ystävällistä kohtelua kaikilta!



Kasa ostoksia käsissämme olimme lopulta valmiit palaamaan kotiin.
Soitimme Steliokselle, mutta hän oli hiukan kauempana Ierapetrasta juuri silloin.
Hän ei halunnut antaa meidän odotella, vaan pyysi ystäväänsä hakemaan meidät -hänkin oli taksikuski.
Juuri kun olimme päässeet kotimatkalle kuskimme sai puhelun Steliokselta, että olihan hän varmasti ottanut meidät kyytiin. Sitten hän soitti vielä miehelleni tuplavarmistaakseen, että olemme todella saaneet kyydin hotelliin.
Erinomaista huolenpitoa!

Kreikka, Kreeta 2018: Air Force One

Kevään matkasta Kap Verdelle ei ollut kovin kauna aikaa 
ja pohdimme, että kyllähän sen kesäloman voisi viettää Suomessa.
Varsinkin, kun alkukesä lupaili hyvää sään puolesta.

Alkukesän helteillä kotijärvellä soutelemssa


Kun sitten alkukesän upea helle muuttui juhannuksen kaatosateeksi ja 15 asteeksi, oli helppo todeta, että matkalle on päästävä, varmistaa lämpö ja lomatunnelma.


Edes juhannuspäivän seljennyt sää ei enää auttanut vaan mieli oli levoton.

Loman muiden menojen takia meillä oli oikeastaan reilu viikon aikaslot, 
jolloin koko perhe pääsisi matkaan.
Mihin pääsisi kolmen viikon varoitusajalla hyvätasoiseen hotelliin?

Kreikkaan oli vielä monelaisia matkoja jäljellä ja niinpä varasimme viidelle hengelle matkan Kreetan saaren eteläiseen osaan Koutsounarin kylään lähelle Euroopan eteläisintä kaupunkia Ierapetraa.




Finnairin lennon Heraklioniin piti lähteä sunnuntaina illalla 20:20.
Samana iltana oli Trumpin tarkoitus tulla huippukokoukseensa Suomeen, 
mutta vasta yhdeksän aikaan.

Ilmeisesti ilmatilaa tyhjenneltiin ja hyvissä ajoin ja emme päässeetkään lähtemään ajoissa.

Lentokoneessa kökitystä ylimääräisestä tunnista aiheutunutta harmitusta 
ei edes poistanut se harvinainen näky, 
että Trumpin Air Force One laskeutui kuvausetäisyydelle.


Seurasin YLEn suoraa lähetystä laskeutuneen koneen luota, ei sen takia, että olisin kiinnostunut näkemään Trumpin, vaan halusin nähdä, koska mustien autojen letka on riittävän kaukana siihen, että lentokoneet pääsevät taas ilmaan.

Vihdoin pääsimme matkaan!



3.5 h lennon, laukkujen odottelun ja n. 1.5 h bussimatkan jälkeen saavuimme kohteeseen n. kolmen aikaan yöllä. Ei mikään paras lentoajankohta lapsiperheelle eikä sen iltauniselle äidille!

Vastassa oli myös puuskissa myrskylukemille yltävä tuuli, jonka vastaanottovirkailija vakuutti kauhistuneen ilmeeni nähtyään kyllä pian laantuvan. 

Nukahdimme koko pesue (tai ainakin me aikuiset ja pienin, isoista en ole niin varma, kun olivat omasa huoneessaan) nopeasti nurkissa ujeltavan tuulen tuudittamina.

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Kap Verde 2018, Päivä 4 Rannalla


Perjantai olikin sitten rantapäivä.


Santa Marian ranta ei ole kovin ruuhkainen, vaikka toki täälläkin ihmisiä on.


Aallot ovat täällä kovia ja lippujärjestelmiä tulee seurata.
Saaren terveydenhuolto on vielä lapsenkengissä, joten et halua loukata itseäsi aalloissa.


Täällä voi myös olla vaarallisia virtauksia.


Pysyttelimmekin rannan tuntumassa. Lapset lähinnä leikkivät aalloissa.


Uimiseen Kap Verde ei ainakaan näin tuulisella talvikaudella ole paras.


Aallot nostattavat mukaansa hiekkaa ja aika ajoin on kuin olisit hiekkapesussa. 


Hiltonilla on omat rantapedit pienissä tuulensuojaisissa loosseissa. 


Bounty-rantaravintola on auki myös näin päivällä, 
jolloin tarjolla on ihan koko menu mutta myös pikkupurtavaa auringonpalvojille. 


Rannalla on myös vesiurheilukeskus, josta voi vuokrata mm. leijalautailuvälineitä ja katamaraaneja.


Illallisen nautimme sivukujalla olevassa ravintola Chez Pastiksessa.
Chez Pastis on varsin suosittu ja mekin varasimme pöydän jo Suomesta käsin.


Ravintola on pikkuruinen ja sinne mahtuu kerrallaan vajaa parikymmentä vierasta.
Tämäkin ilta oli loppuunmyyty.
Illassa kattauksia on kaksi.


Tyttöjen tonnikalapastat ja meidän muiden pihvit olivat oikein hyviä.
Minun alkupala jättikatkarapuni olivat todella hyvin tehty ja maukkaita.
Tätä ravintolaa voi kyllä suositella.