Vietnam, Mui Ne 2013: Veden varassa ja paluu kotiin

(Julkaistu alun perin Vieraana Shanghaissa -blogissani)

Palasimme maanantai-iltana kotiin Vietnamista.

Boogie Board ja J

Viimeinen kokonainen päivä Vietnamissa aloitettiin rannalla. J lautaili boogie boardilla.

Rannalla oli nuoria paikallisia ja simpukankalastajia.

S meni katsomaan kalastajan saalista, kun mies alkoi yhtäkkiä kovasti viittilöidä merelle. S yritti tähytä merelle ja niin minäkin. Lopulta S havaitsi veden varassa, hukkumassa olevan ihmisen. Huusin lapset pois vedestä ja lähdin juoksemaan paikalle. S aikoi ottaa mukaan J:n boogie boardin, jos joutuisimme vesipelastukseen. Emme kumpikaan ole mitään mestariuimareita, vaikka suomalaisen uimataidon mitat täytämmekin.

Kalastaja hetkeä ennen viittilöintiä

Kun pääsin kohdalle, oli joku paikallinen saanut hukkuvasta otteen ja saanut hänet matalaan veteen. Menin auttamaan miehen rannalle. Kyseessä oli noin kaksikymmenvuotias paikallispoika, jonka hengitys oli haukkovaa ja silmissä oli kauhua - niin kuin vain hukkuvan silmissä voi olla.

S palasi takaisin lasten luo, kun mies oltiin saatu vedestä ja otti tämän kuvan

Huusin paikalle tulleelle, hotellin henkilökuntaan kuuluvalle miehelle, että hän tilaisi ambulanssin ja käänsin samalla miestä kylkiasentoon. Yhtäkkiä kaksi paikalla ollutta paikallista käänsi miehen vatsalleen ja alkoivat pumpata hänen jalkoja ja käsiä. Minulla taisivat pasmat mennä sekaisin, sillä ei meidän ensiaputunnilla opetettu tällaisia liikkeitä. Pumppauksen seurauksena hukuksissa ollut kuitenkin oksensi vettä, että kaipa se sitten tehosi.

Seurailin pojan hengitystä ja toistin moneen kertaan, että paikalle pitää kutsua lääkäri. Jotenkin minusta tuntui, että paikalliset olivat tyytyväisiä siihen, että mies on elossa, eivätkä ajatelleet lääkärille olevan tarvetta.

Yritin selittää mahdollisimman yksinkertaisella englannilla, että hukkunut pitää aina toimittaa hoitoon, sillä hän voi kuolla myöhemmin keuhkoon joutuneen veden takia. En muistanut mikä keuhkopöhö on englanniksi eikä se rajallisella englannintaidolla varustetuille paikallisille mitään olisi kertonutkaan. Toistelin siis vain, että keuhkossa oleva vesi voi myöhemmin johtaa kuolemaan. Ja kun tuntui, ettei puhekaan oikein auttanut, yritin esittää. En varmaankaan ollut kovin vakuuttava näky siinä rannalla bikineissäni esittämässä keuhkopöhöön kuolevaa ihmistä paikallisten ympäröidessä minua...

Lopulta paikalliset kantoivat hukuksissa olleen läheiseen taloon ja vakuuttivat minut siitä, että lääkäri tulee paikalle. Pyysin vielä hotellin johtoa varmistamaan asian ja iltapäivällä minulle vakuutettiin näin tapahtuneen.

Rannalla oli ilmeisesti virtaus, jonka johdosta mies ei päässyt uimaan takaisin rantaan. Sai myöskin J hyvän muistutuksen siitä, miksi äiti ei antanut hänen mennä syvään veteen aallokossa. Toinen hotellivieras kertoi myös myöhemmin, että hänen oli ollut rankka palata rantaan virtauksen vuoksi tuona kyseisenä aamuna.

Me jatkoimme loppupäivän altaalla.

A ja kaksi uutta ystävää ovat juuri hypänneet veteen.

Illalla kävimme vielä nautiskelemassa mereneläviä Ham Tienissä.

Ravintolassa puitteet ovat ehkä alkeelliset, mutta maisema kaunis ja ruoka hyvää.

Mitä saisi olla?

Tiikerirapuja, kiitos kyllä!

Maanantaina aamuviideltä lähti kyytimme takaisin Ho Chi Minh Cityyn ja iltapäivällä lento takaisin Shanghaihin. Koko matka sujui tosi hienosti ja ylpeänä sanon, ettei yksikään lapsistamme kitissyt kertaakaan koko paluumatkan aikana, joka viiden tunnin autossa istumisineen voi olla aika rankka.

Matka Vietnamiin oli onnistunut!

Yhteenvetona sanoisin:

Vietnamissa ollaan pääosin ystävällisiä ja kohteliaita. Ja autetaan toisia; Kiinassa hukkuja olisi todennäköisesti saanut hukkua ihan rauhassa.

Kadut ovat huonokuntoisia ja kapeita ja vaikka liikennettä on vähän ja se koostuu pääosin mopoista, matkat kestävät pidempään kuin kilometrit antaisivat odottaa.

Vietnamilaiset eivät osaa arvostaa luontoaan ja he roskaavat surutta ympäristöään ikään ja sukupuoleen katsomatta. Sinänsä sääli, sillä heillä on monimuotoinen, kaunis luonto.

Ruoka oli halpaa ja hyvää. Ostettavaa ei juurikaan tuolla alueella ole eikä se Shanghain jälkeen edes tunnu halvalta. Ehkä täysin paikallisille tarkoitetuilla markkinoilla olisi halpaa, muttemme käyneet sellaisilla.

Turismin myötä palvelut ovat kasvamassa, mutta ehkäpä hierontapaikassa ei –paikkojen spa-liitteistä huolimatta – kannata odottaa upeaa spa-kokemusta. Sen sijaan mukavan jalkarentoutuksen tosi halvalla kyllä saa.

Mui Nen alue on jollain tapaa aidon oloista. Täällä ei kannata odottaa kiillotettua kaupunkikuvaa vaan paikallisia naisia perkaamassa kalasaalista, ukkoja lepäilemässä riippukeinuissaan ja likaisia lapsia juoksemassa talonrötisköjen edessä. Hymyä ja iloa näkyy kaikkialla. Minusta elämä täällä näyttäytyi yksinkertaisena mutta aitona ja minä ainakin nautin täysin tunnelmasta!

Ja tässä luminen näkymä ikkunastamme, kun heräsimme ensimmäisenä aamuna Shanghaissa.

Vietnam, Mui Ne 2013: Retkeilyä Mui Nen ympäristössä

(Julkaistu alun perin Vieraana Shanghaissa -blogissani)

Eilen meillä oli vuorossa lähiympäristön tutkintareissu.

Meillä oli tuttu kuljettaja Dai aamupäivän käytössämme.



Ensimmäinen kohteemme oli pieni 5000 asukkaan kalastajakylä.

Anivarhaisella saalis haetaan kalastusveneiltä pesusoikkoa muistuttavilla veneillä.

Rantaan tulee kauppiaita ja omiksi tarpeiksikin ostavia asiakkaita tekemään kauppaa kalastajien saaliista.

Kuljettajamme osti itselleen annoksen kaloja ja me kiertelimme ihmettelemässä hulinaa.

Ja paikallisväki taisi ihmetellä yhtä paljon meitä.

Rannalla oli paljon valtavia, upeita simpukoita, joita kalastajat heittivät pois.

Meidän lapsemme taas keräsivät niitä innoissaan.

Kalastajakylän jälkeen jatkoimme matkaamme valkoisille hiekkadyyneille ja lootusjärvelle.

"Vettä, vettä..."

"Täällä mitään vesiä tarvita!"

A todella juoksi valtavassa kuumuudessa dyynien huipulle.

Minä seurasin jalat hapoilla kävellen perässä

muun perheen jäädessä ihailemaan hiekkamuodostelmia alhaalta käsin.

Dyyneillä voi vuokrata mönkijän tai jeeppikyydin.

Me jätimme moottoriurheilun laiskemmille.

Valkoisten dyynien vieressä on lootusjärvi, jossa aina kukkii lootuksia.

Dyynien jälkeen vuorossa oli punainen kanjoni.



Sadekautena vuorilta tulviva vesi on uurtanut jännän muodostelman hiekkamaahan.

Nyt kuivaa uomaa pitkin pystyi kävelemään.

Punaisen kanjonin jälkeen teimme pienen pysähdyksen Mui Nen kalastajakylässä.

Ostimme tältä yksitoistavuotiaalta ja innokkaalta kuvausmannekiinilta rannekorun reiluun ylihintaan.

Suloisella tytöllä oli nuoresta iästään huolimatta oikeat kauppiaan elkeet.

Mui Nesta jatkoimme matkaa Ham Tienin suuntaan, jossa kävimme keijukaispurolla.

Puro on noin kaksi kilometriä pitkä ja sitä pitkin voi kävellä.

Vesi ja tuuli ovat muovailleet tänne luonnon omia taideteoksia.

Punainen, keltainen ja valkoinen hiekka, sininen taivas ja vihreä metsä.

Upeita värejä.

Vesi on lämmintä ja pääosin vain nilkkoihin asti.

Muutamassa kohdin vettä on jopa pohkeisiin asti.

Viimeinen kohteemme oli punaiset hiekkadyynit.

Nämä ovat valkoisia paljon pienemmät ja puolen päivän aikaan siellä oli valtavan kuuma.

Moni tuleekin tänne ihailemaan auringonlaskua, jolloin on viileämpää.

Me teimme vain pikapyrähdyksen ja palasimme takaisin hotellille.

Tehokas ja mukava aamupäivä!

Rukoilijasirkka altaalla.

Vietnam, Mui Ne 2013: Vihdoinkin retkelle, Dalatissa

(Julkaistu alun perin Vieraana Shanghaissa -blogissani)

Eilen pääsimme vihdoin Dalatin retkelle. Kuljettajamme Dai odotti sovitusti 7:30 hotellillamme. Mukaan oppaaksi lähti myös kuljettajan tytär Dam.

Matka Mui Nesta Dalatiin ei ole valtavan pitkä, n. 200 km.

Vietnam on kuitenkin köyhä maa ja tiet ovat pieniä ja möykkyisiä, joten matka kestää n. 3 h.

Bussilla jopa 5 h.

Sitä paitsi koskaan ei voi olla varma, mitä tiellä tulee vastaan!

Aika ajoin ajauduimme lehmälauman keskelle.

Tämä yksi lehmä yritti surmata kanssakulkijansa sysäämällä lajitoveriaan automme eteen.

Kuljettajamme tiukkasanainen komennus sai sarvipään kuitenkin luopumaan rikollisista aikeistaan.

Vaikka matkaa ensimmäiselle varsinaiselle pysähdykselle taitettiinkin kolme tuntia,

maisemissa oli niin paljon nähtävää, ettei matka tuntunut missään.

Ohitimme monia kyliä, kuten tämän erikoisen Champa-vähemmistön asuinalueen,

jossa jokainen talo oli samanlainen.

Matkalla luonto vaihtelee kuivasta mäntymetsästä vehreään sademetsään,

laaksoista vuoristoon, järvistä lähes aavikkoon.

Välillä oli pysähdyttävä ihailemaan maisemia tarkemmin.

Me olimme lukeneet, että vuoristossa on viileää ja olimme varautuneet myös lämpimin vaattein.



Se oli täysin turhaa, sillä korkeallakin oli suomalaisittain varsin lämmintä. 

Koko matkan teitä reunustivat banaaniviljelmät.

Maisemia halkoivat myös valtavat kahviviljelmät.

Vietnam on Brasilian jälkeen maailman toiseksi suurin kahvin tuottajamaa.

Noin kolmen tunnin ajomatkan jälkeen, jo ennen Dalatin vuoristokaupunkia,

teimme ensimmäisen pysähdyksen.

Paikka oli Prenn Waterfalls.

Laskeuduimme portaat alas kauniille vesiputoukselle.

Kuivasta kaudesta huolimatta vesiputous oli näyttävä.

Vesiputouksen alle pääsi kävelemään. Me myös pidimme pyykkipäivää putouksella.

S pyykkäsi hameeni ja F:n paidan, joita oli kohdannut oksennusonnettomuus.

Minä näet pumppasin kuivumisen pelossa F:aan 2.5 dl maitoa kesken pomppuisen ajomatkan.

Kun F putosi takaisin istuimeen kiinni erään pompun jälkeen, jäi maito vielä ylös...

Putouksille maksaa jonkin verran sisään ja alueella on paljon kaikkea typerää oheistoimintaa.

Jotenkin niin kiinalaista vaikka Vietnamissa ollaankin.

Kaikki härpätin kannattaa ignoorata ja keskittyä luontoon.

Parasta on myös tulla tänne silloin, kun ei ole viikonloppu tai vietnamilainen loma-aika.

Kun keskittyy vain ympäröivään luontoon, saattaa nähdä monenlaista mielenkiintoista. 

Yhteen höpöjuttuun mekin sorruimme, nimittäin elefanttiajeluun.



Kyseessä on lyhyt ajelu alueella eikä se oikein vedä vertoja esimerkiksi

Thaimaassa viidakon läpi norsun selässä tehtyyn vaellukseen.

Tämä oli kuitenkin F:n ensimmäinen norsuajelu ja isommatkin lapset tykkäsivät.

F oli aivan täpinöissään, kun lapset saivat ratsastuksen jälkeen syöttää norsulle banaaneja.

F:n lempipuheenaiheet ovatkin tätä nykyä norsujen syöttäminen ja lohikäärmeet

(hän ihastui ikihyviksi lohikäärmetanssista, josta kerroin aikaisemmin).

A sai uuden ystävän autonkuljettajamme tyttärestä.

Dam kulki ylpeänä käsikädessä A:n kanssa ja A:kin taisi tykätä tästä ystävällisestä huomionosoituksesta.

Prenn Waterfallsilta jatkettiin autolla vähän eteenpäin Datanla Waterfallsille.

Täällä ei tarvitse kulkea helteessä alaputoukselle, vaan viidakon läpi voi viilettää kelkkakyydillä.

Täytyy sanoa, että oli aika makeeta viilettää viidakossa kelkkarataa pitkin!

Tosin minun kyytiläiseni J oli sitä mieltä, että äiti jarruttelee ihan liikaa.

Kelkalla pääsee halutessaan myös ylös.

Datanla Waterfalls on ainakin näin kuivan aikaan Prenniä näyttävämpi putous.

Vilvoittelimme varpaitamme viileässä putousvedessä.

Täällä vesimassat vyöryvät todella voimalla, joten varsinainen uiminen ei ole täällä mahdollista.



Putouksilta jatkoimme Dalatin kaupunkiin.

Dalat on ranskalaisten perustama ja arkkitehtuuri muistuttaakin paljon eurooppalaista vuoristokylää.

Dalat on 1500-2000 metrin korkeudessa.

Dalatissa on monenmoista nähtävää,

mutta meidän valintamme kohdistuivat kuitenkin ennen kaikkea luontonähtävyyksiin.

Kävimme kukkapuistossa, joka ei ole mitenkään ihmeellinen.

Dalat kuitenkin tunnetaan mm. kukistaan.



Dalat tunnetaan myös viinistään ja pinjametsistään.

Sinne myös mennään hakemaan viilennystä kuumana kautena.

Seuraavaksi nappasimme köysiratakyydin, josta käsin pääsi ihailemaan mäntymetsiä. 

Täytyy sanoa, että minulle, joka en tykkää korkeista paikoista, kyyti ei ollut kovin rentouttava.

Ei, vaikka tiesin, että hissin ovat rakentaneet itävaltalaiset, joiden luulisi osaavan homman. 

Vaikka yritin olla urhea, taisin kuitenkin tartuttaa pelonpoikasen A:aan,

joka istui koko matkan jähmettyneenä.

F oli sitä mieltä, että me lennämme ja J olisi halunnut jatkaa matkaa pidemmänkin aikaa.



Ylhäältä näkyi myös erilaisia viljelmiä säntillisissä riveissä.

Köysiradalla pääsi lähelle pagodaa, jonka voi näin helposti lisätä vierailulistalle.

Me olemme nähneet Kiinassa tarpeeksi pagodia

ja jatkoimmekin pikaisen lounaan jälkeen luontoteemalla.



Menimme Pongour Waterfallsille.

Ylhäältä johtaa alas putoukselle joko portaat tai betonitie, jota pitkin pääsee helposti myös rattailla. 

Paikka olikin mukava - erityisesti siksi, ettei siellä ollut niin paljon väkeä.

Putouksessa pääsee kävelemään kohtalaisen helposti - ainakin näin kuivaan aikaan.

Ja taas annettiin virtaavan veden rentouttaa väsyneitä varpaita.

Pikku hiljaa alkoi olla aika palata takaisin Mui Nehen.

Paluumatkaa alettiin tehdä noin neljän aikaan, jotta meillä olisi hyvää aikaa ajaa vuoriston läpi valoisaan aikaan.

Tiet ovat todella mutkaisia ja kuoppaisia eikä katuvaloja ole!

Kotimatkalla kohtasimme lukuisia metsäpaloja,

jotka kuulemma usein ovat ihmisen piittaamattomuuden aiheuttamia.

Tuntui, että vuoristo oli pienen savuverhon hunnuttama.

Auringon laskiessa pääsimme takaisin alavalle maalle,

eikä pimeässä tarvinnut onneksi taittaa vuoristoteitä.

Dalat ja sen ympäristö, ja jopa automatka sinne, olivat kertakaikkiaan käymisen arvoisia ja kannattaa yhdistää Mui Nen seudun lomaan.

Meillä retkestä nautti koko perhe!