Toisen päivän aamu aloitettiin hotellin aamiaisella.
Rakastan muuten hotelliaamiaisia!
Yksi syy, ettei meistä ole tullut innokkaita AirBnB:n käyttäjiä, lomalla haluan hotelliaamiaisen.
Euroopassa ne saattavat olla pettymys, kuten Roomassa, jossa se oli käytännössä kuivaa pakattua keksiä eikä juuri muuta.
Täällä Hotelli Meliassa aamiainen on hyvä, ei mikään super, mutta hyvä.
Aamiaiselta siirryimme suoraan altaalle viettämään helteistä aamupäivää.
Uintisession jälkeen, noin yhden aikaan iltapäivällä pakkauduimme autoon.
Tarkoituksena oli vierailu Skadar järvellä, läheisessä kanjonissa ja Cijevna-putouksilla.
Ei kun alfa romeon ilmastointi täysille, rouva kartanlukuvalmiuteen ja mies kuskiksi.
Ajoimme rannikon alavilta mailta ylevimmille maille ensimmäisenä kohteena Virpazar,
joka on kylä Skadar-järven rannalla ja portti luonnonsuojelualueelle.
Tiet, joita ajelimme olivat pääsääntöisesti hyväkuntoisia,
eikä yhtään korkeanpaikankammoista pelottavia.
Virpazarin käännös tulee aika yllättäen pienelle radan ylittävälle risteykselle.
Kartanlukija oli kyllä hereillä, kuski ei aivan, joten otimme hiukan lisävauhtia oikeaan risteykseen ajettuamme ensin sen ohi.
Virpazar on pieni eloisa (ainakin näin kesäaikaan) kylänen,
jonne saavutaan aivan kapoista pientä tietä.
Malttamaton saattaa haluta jättää autonsa heti risteysalueen jälkeen avautuvalle ahtaalle parkkialueelle, jossa pyörii venematkakauppiaita.
Riski ylihinnoiteltuun venereissuun on ilmeinen.
Auton voi huoletta ajaa hiukan syvemmälle kylään ja ainakin me löysimme helposti parkkipaikan.
Meillä oli ensin tarkoitus kiivetä Virpazarin yllä olevalle kukkulalle,
jossa sijaitsee turkkilaisten vuonna 1478 rakentama Besac-linnoitus.
Helteessä nousuun kuukulalle kannattaa varautua vesipullolla, eikä jättää sitä autoon,
kuten me teimme...
Ensin noustaan autotietä ja loppumatka kivettyä tietä pitkin.
Sisäänpääsy linnakkeeseen on aikuisilta huikeat 1 €, lapsilta 50 c ja pienimmitä lapsilta ei mitään.
Linnoitus ei ole suuren suuri,
mutta sieltä on hienot näkymät ympäröivään luontoon ja Skadar-järvelle.
Muuten, hämähäkkikammoisten on syytä tietää, että ylös johtavan tien varsi on täynnä valtavia hämähäkinseittejä ja niissä killuvia suomalaisittain steroideja syöneitä hämähäkkejä...
Alas päin matka sujui vesivajeesta huolimatta leikiten,
erityisesti jos ei ajatellut tietä reunustavia kahdeksanjalkaisia.
Myöhäistä lounasta söimme yhdessä kylän joenrantaravintoloista ja ruoka oli oikein hyvää.
Emme olleet ajatelleet veneretkeä järvelle,
koska se ei ehkä ole niin suuri elämys suomalaiselle järvikansalle.
Koska helle oli kova,
halusimme kuitenkin vilvoitella itseämme järven leppeissä tuulissa tunnin ajelulla.
Vuokrasimme veneen kuskeineen 25 € hintaan tunniksi.
Näimme useita vesilintuja ja saimme toivomaamme vilvoitusta.
Mikään must-kohde tuo veneajelu ei missään nimessä mielestäni ole.
Pidemmällä ajelulla voi halutessaan käydä esim uimassa.
Ajelun jälkeen pakkauduimme taas autoon ja jatkoimme kohti kanjonia.
Itse kanjonin pohjalle on vaikea päästä, joten tyydyimme ihailemaan kirkasta jokivettä tieltä käsin.
Käännyimme takaisin tulosuuntaan ja lähdimme ajelemaan kohti Cijevna-putousta,
jota kutsutaan myös Montenegron Niagara Fallsiksi.
Putous sijaitsee aivan Niagara waterfall nimisen ravintolan kyjessä,
joten sen voi laittaa navigaattoriin.
Putous ei ole suurimmillaan tähän vuodenaikaan,
mutta paljon vettä siinä nytkin kulki.
Kallioilla pitää olla varovainen, erityisesti silloin,
kun vettä on sen verran, että sitä pääsee roiskumaan kallioille.
Nyt putousta vastapäätä olevat kalliot olivat varsin kuivia.
Kotimatkalla saimme ihailla upeita maisemia auringonlaskussa.
Palasimme takaisin hotellille, jonka italialaisessa ravintolassa söimme illallista.
Mahat pullollaan siirryimme huoneisiin nukkumaan,
jotta jaksaisimme aamulla herätä veneretkellemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti