Aamulla herätin vahingossa lapset tuntia aikaisemmin kuin oli tarkoitus, koska epähuomiossa katsoin tietokoneen kelloa. SInänsä ihan hyvä, että päästiin ajoissa liikkeelle, joskin teinin ja esiteinin taholta kohdistui minuun kiukkuisia mulkaisuja ja sanallista tyytymättömyyden osoitusta.
Aamiainen oli melko pelkistetty ja olisin kaivannut menuhun jotain muutakin vihreää kuin kurkkua. Tähän on kuitenkin totuttava, sillä näillä seuduin aamiaiset eivät oikein ole tällaisen pupunruuan purijan mieleen.
Aamiaisen jälkeen kipusimme katsomaan Bergkirchenin eli kirkon, jonka mukaan kylä on saanut nimensä ja joka tosiaan sattui sijaitsemaan suoraan majapaikkamme takana.
Kirkon edessä oli pieni hautausmaa. Haudanlepoon oli haudattu ihmisiä niin toisen maailmansodan uhreina kuin aivan viime päivinäkin.
Sisältä kirkko oli koristeellinen.
Kirkkokäynnin jälkeen kirjauduimme ulos hotellista ja suuntasimme Dachaun keskitysleirille.
En ollut itse käynyt aikaisemmin yhdelläkään keskitysleirillä ja toisaalta myös halusin tuoda isot lapset tutustumaan siihen, mihin ihmismieli on kykenevä.
Itse keskitysleiriin tutustuminen ei maksa mitään, mutta auton parkkeerauksesta veloitetaan 3 €. Me myös vuokrasimme pienintä lukuun ottamatta kaikille englanninkieliset audio-tourit, mikä osoittautuikin erinomaiseksi tavaksi saada kierroksesta kaikki irti. Opasääni puhui erinomaisella englanninkielellä selkeästi ja mielenkiintoisesti. Joka kohdalla oli saatavissa perusesittely sekä halutessa syvemmät tarinat kustakin kohteesta. Lisäksi audiokierroksella saattoi kuunnella leiriltä selviytyneiden kertomuksia. En usko, että tämän lähemmäs tunnelmaa voi päästä: seisoa vankityrmässä ja kuunnella paikalla oikeasti olleen kertomusta julmuuksista.
 |
| Vangit kuvattiin yhtenä massana ylhäältä päin, jotta vaikutelma vähempiarvoisista korostuisi. |
Mahdotonta on kuitenkaan kuvitella sitä, miltä vangeista tuntui elää täysin alimitoitetuissa tiloissa, jatkuvan kuoleman ja kidutuksen pelon alla, seistä joka aamu paikallaan tunnin säässä kuin säässä liikkumatta, kärsiä nälästä, sairauksista ja työn aiheuttamasta uupumuksesta, nähdä kun ihmisiä ympärillä tapetaan...
 |
| Parakit oli sullottu tupaten täyteen vankeja. Dachaussa niitä oli monta riviä, mutta vain kaksi on entisöity. Muista on jäljellä enää kivijalat muistuttamassa valtavasta vankien määrästä. |
 |
| Sängyt muistuttivat lähinnä kolmikerroksisia varastohyllyjä. |
Audiokierros maksoi aikuisilta 3.50 € ja lapsilta 2.50 €. Niitä ei luovuteta kuitenkaan alle 12-vuotiaille. Kierros on tarjolla useilla kielillä, ei kuitenkaan Suomeksi.
 |
| Keskitysleirin vankila |
 |
| Vankityrmien seinille oli heijastettu vankien kokemuksia. |
Lisäksi yli 14-vuotiaiden on mahdollista osallistua opastetuille kierroksille, joita järjestetään päivittäin muutamia. Tämä on mielestäni kohde, jonne jokaisen pitäisi kerran tulla, jotta "emme koskaan unohda".
 |
| Kaasukammioon tuomitut saattoivat luulla olevansa matkalla suihkuhuoneeseen. |
 |
| Ei ole varmaa, käytettiinkö Dachaun kaasukammiota koskaan. |
 |
| Kaasukammion jälkeen oli kuolleiden huone, jonne vainajat kasattiin osottamaan kreamatoriota. |
 |
| Kreamatorio |
Dachausta lähdimme ajamaan kohti Itävaltaa ja Zell am Seeta. Matkalla maisemat alkoivat muuttua vuoristoisemmiksi.
Matkalla saimme kuulla hyviä uutisia: ystäväperheen auto oli korjattu ja he pääsisivät jatkamaan matkaa ja itse asiassa pääsisivätkin yhdeksi yöksi Itävallan hotelliimme!! Hienoja uutisia. Matka kohti Itävallan rajaa sujuikin paljon iloisemmissa tunnelmissa.
Varsinainen rajanylitys tapahtuu varsin huomaamattomasti ilman minkäänlaisia muodollisuuksia. Itse asiassa, jos tarkkaavaisuus herpaantuu, saattaa rajanylitys jäädä huomaamatta. Tosin pian alkaa maisemaan ilmaantua perinteisiä Itävaltalaisia Alppikyliä.
 |
| Zell am See |
Reitti Zell am Seehen on helppo ja matkalla voi pysähtyä ihastelemaan maisemia tai nauttimaan lukuisten ravintoloiden ja kahviloiden tarjonnasta. Me kuitenkin söimme lounaan Zee-järven rannalla itse Zell am Seessa.
Zell am See on kaunis järven ympärille rakentunut kylä, jota reunustavat Alppien lumihuippuiset vuorijonot. Kylä on kauttaaltaan matalaa rakennusta ja siten hyvin tyypillinen paikallinen kylä.
Zell am See ei kuitenkaan ollut päätepisteemme. Vaan Itävallan korkeimman huipun, Grossglocknerin, mukaan nimetyn vuoristoaueen ja Alppitien varrella oleva hotelli Berggasthaus Wallackhaus.
Hotelli sijaitsee kauneimmaksikin tituleeratun alppitien varrella 2304 m korkeudessa.
Hotelli sijaitsee kauneimmaksikin tituleeratun alppitien varrella 2304 m korkeudessa.
Matka ylös Alppitietä on minunlaiselleni korkeanpaikankammoiselle henkinen haaste, vaikka tiet ovatkin oikein hyväkuntoisia. Jyrkkien vuorenrinteiden lomassa puikkelehtiva serpentiinitie saa sydänparan takomaan reippaasti normaalitahtia tiuhempaan. Maisemat ovat kuitenkin aivan upeat.
Itse alppitielle täytyy mennä tietullin läpi ja maksu on reilu 35 €/auto, moottoripyörällä hiukan edullisempaa. Meidän tapauksessamme Gasthaus toimitti voucherin tietullille, joten meiltä maksua ei peritty. Ilmeisesti lyhytaikainen visiitti on maksuton, ainakin saamamme esitteen mukaan?
Alppitie myös suljetaan yöksi ja aukioloajat vaihtuvat kuukauden mukaan. Niinpä, mikäli on tulossa vuorelle yöksi on aikataulu selvitettävä, jottei myöhästy.
Alkumatka noustiin vielä auringonpaisteessa, mutta kesken nousun tuli kova sadekuuro ja sumu. Lämpötila tippui varsin jäätäväksi +3 asteeseen. Räntääkin matkalla tuli. Hiukan jännitti, kuinka helposti tiet menevät kuuraan tai jäisiksi... kesärenkaat ja jäinen alppitie...huh.
Onneksi jäätä ei ollut, joskin lunta näimme kyllä. Pääsimme turvallisesti majataloomme ja pääsimme kirjautumaan sisään. Majatalon puolella vuorta ei onneksi enää satanut vaan aurinkokin pilkahteli ja niinpä teimme pienen kävelyn kylmässä viimassa. Onneksi myös huoneemme ikkunasta on upeat, valokuvaukselliset maisemat.
 |
| Näkymä huoneemme ikkunasta |
Huomenna toivomme, että sää suosisi edes pientä patikkaretkeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti