Mies toimii meillä yleensä matkanjohtajana. Hän tutkii kohdetta etukäteen ja suunnittelee retkiohjelman, joka sallii rennot oleilut altaalla ja rannalla, mutta jonka ansiosta reissu ei käy pitkäveteiseksi. Ja näin myös tällä Kap Verden matkalla.
Salin saari on varsin kuivakka, mutta kyllä täälläkin nähtävää kuitenkin on. Niinpä olimme varanneet Tripadvisorin suositteleman Spot travel toursin saarikierroksen (
ks. Tripadvisor). Kyseessä on oikeastaan kahden miehen yritys: Inorlando myy kierroksia turisteille ja Calu kierrättää avolava-autolla turistit Salin ympäri.
Aamulla sovittuna ajankohtana Inorlando ja Calu noutivat meidät hyväkuntoisella autolla.
Päätimme hypätä taakse istumaan, sillä aurinko oli vielä osin pilvessä eikä liian paahteinen pohjolan talvesta tulleelle iholle.
Sal tarkoittaa suolaa ja suolaa täällä tosiaan onkin. Sinänsä jännä, että ruoka on varsin vähäsuolaista.
Kurvasimme aivan hotellimme läheisille suola-altaille, jossa Calu kertoi hiukan päivän ohjelmasta.
Calu kertoi, että suolavesi nousee tuliperäisestä maasta ja on monin verroin merivettä suolaisempaa.
Seurailimme hetken suolamiesten töitä ja pienin poimi kimpaleen paikallista suolaa mukaansa.
Salin saari ei ole kovin suuri, mutta sen ympäri kulkee lukuisa joukko rantoja,
joista moni on hyvin hiljaisia.
 |
| https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/4/4d/Bela-vista-net-Sal-map.jpg |
Ajoimmekin lyhyen matkaan aavikon halki Kite Beachille.
Nyt ranta on vielä vilkkaassa leijalautailu-käytössä, mistä sen nimikin juontuu.
Kilpikonnien kuoriutumisaikaan ranta on kuitenkin rauhoitettu kilpikonnien puuhiin.
Jatkoimme matkaa kuivia maisemia katsellen.
Tiet ovat muuten täällä varsin hyvässä kunnossa...
...ei taida olla routavaurioita.
Pysähdyimme aika ajoin maisemia katselemaan...
Eläimiä täällä ei kovinkaan paljon ole.
Ei kuulemma ole edes käärmeitä tai skorpioneja, vaikka aavikkomaisemassa ollaan.
Joitain hämähäkkejä on, mutta nekään eivät ole myrkyllisiä.
Eniten elämää on meren alla, jonne tämäkin rapu päästettiin takaisin.
Lintuja olemme nähneet vain hotellin aamupalaa piinavat varpuset sekä joitain yksittäisiä vesilintuja.
Nisäkäsrintamalla on nähty vain koiria...
Delfiinejä ja muita valaita täällä on, mutta näitä nisäkkäitä emme ole päässeet näkemään.
Hiekkarantojen lisäksi täällä on paljon laavakivirantoja,
joiden teräväreunaiset murikat eivät juuri houkuttele polskimaan.
Ajoimme saaren "pääkaupungin" Espargoksen läpi.
Espargos on siis se toinen Salin virallinen kaupunki,
mutta itse välttäisin kyllä tuota nimitystä tälle kylälle
Espargoksen laitamilla on slummi, jonka asumukset saavat pohtimaan, miten vähällä ihmiset joutuvatkaan elämään.
Kaikkien kuulemma pitää -tuloista huolimatta- käydä koulua.
Lukuvuodesta peritään pieni maksu, mutta sen lisäksi joutuu ostamaan koulupuvun, kirjat ja muut tarvikkeet. Tästä syystä osalta koulu jää kesken.
Myös oppaamme Calun lukio oli jäänyt aikoinaan kesken, mutta nyt hän on voinut rahoittaa koulunkäyntinsä työskentelemällä oppaana ja tänä vuonna hän saakin koulunsa valmiiksi.
Tuli hyvä mieli, että valitsimme oppaaksemme pienen paikallisen yrityksen, jolloin raha menee sinne, missä sitä todella tarvitaan.
Peruskoulu on yleensä ma-pe n. 4.5 h kerrallaan.
Lukio taas ma-la.
Koulua käydään kahdessa vuorossa; toiset aloittavat aamulla ja toiset vasta iltapäivällä aamupäiväryhmän lähdettyä vapaata viettämään
Slummialueen jälkeen saavuimme aavikolle sellaiseen paikkaan, jossa aina aurinkoisella säällä (ja jos on tarpeeksi kuuma) on nähtävissä kangastus.
Alla olevan kuvan sininen ei ole vettä vaan silkkaa kangastusta.
Alueella näkyi myös muutama pienempi kangastus.
Voi sitä kurjuutta kun erämäässä vaeltaa kuivin suin ja edessä siintävä lainehtiva sininen vesi osoittautuukin silkaksi silmän lumeeksi.
Aavikolle oli perustettu pieni baari-myymälä turisteja varten.
Vaikka en oikeastaan olisi tarvinnut mitään, ostimme muutaman korun paikallisilta yrittäjiltä vain tukeaksemme heidän yritystään. Kuumalla aavikolla baari-kaupan pito ei liene ilman sähköä ja vettä se helpoin bisnes-idea. Etenkin kun yrittäjän jääkaappi oli rikkoutunut ja myyntiartikkeleista todennäköisesti sitä kannattavinta eli kylmää juomaa ei ollut saatavilla.
Kangastukselta matkamme jatkui Buraconaan,
jossa on Blue Eye:na eli sinisenä silmänä tunnettu luonnonmuodostelma.
Alue on laavaranta, jossa vuodenajoista (ts. tuulista) riippuen on uimakelpoisia luonnonaltaita ja luolia katseltavaksi.
Näin tuuliseen aikaan käytännössä yhteen luonnon altaaseen voi mennä uimaan (alla kuvan edustalla).
Uimaan mennessä täytyy kuitenkin noudattaa ohjeita, sillä jos menee altaan reunalla, voi joutua aallon nappaamaksi ja silloin päätyy oppaan mukaan pesukoneeseen, josta ei hengissä selviä.
Varsinainen Blue Eye on valomuodostelma onkalon pohjalla.
Sen voi nähdä aurinkoisella säällä kirkkaan sinisenä hehkuna.
Koko alue on rakennettu täyteen kiviukkoja.
Yritin kysyä näiden taustasta, mutta vastaukseksi sain, että myös aikuiset rakentelevat näitä.
Rohkeimmat meistä hyppäsivät vielä vilvoittavaan luonnon altaaseen.
Viereisen altaan -sen pesukoneen - aallot löivät välillä korkealle ja toivat puhdasta vettä uima-altaaseen.
Tuulisempana aikana kuulemma näillä kivilläkään ei voi seistä,
sillä aallot lyövät niin korkealle, että ne huuhtoisivat seisojat mukaansa.
Blue Eyelta jatkoimme Palmeiran kalastajakylään
Vaikka matkailu on koko Kap Verdellä ja erityisesti Salilla tärkein elinkeino, myös kalastuksella on edelleen tärkeä merkitys.
Rannalla kalastajat käsittelivät saaliitaan: haikalaa, tonnikalaa, marliineja ja makrillia.
Senegalista tulleet naiset yrittivät kaupata turisteille koruja.
Pyörähdimme Calun johdolla kylässä pienen kierroksen.
Talot ovat matalia ja värikkäitä.
Monien seiniin oli tehty maalauksia,
kuten tämän talon kartta, josta Calu kertasi kulkemaamme reittiä.
Palasimme takaisin Espargokseen, jota kävimme ensin katsomassa ylhäältä käsin.
Sal on varsin tasainen saari. Korkein kohta on vain 406 m korkea,
joka on saanut leikkisästi nimen Monte Grande.
Lounas syötiin paikallisten suosimassa perheravintola Ameliassa.
Grillattu tonnikalani maistui hyvältä!
Seuraavaksi kurvasimme Shark Bay:lle.
Se on laavakivi- ja koralliranta, jonka vesi on poikkeuksellisen lämmintä.
Sen ansiosta alueella on paljon pikkukaloja, jotka puolestaan houkuttelevat paikalle sitruunahaita saalistamaan.
Laavakivet ovat teräviä, joten kahlaamiseen tarvitaan kengät. Jos uimakengät ovat pääseet unohtumaan -kuten meillä- paikalliset yritteliäät pojat vuokraavat niitä kahden euron hintaan.
Rantaa pitkin kahlattiin lähelle aluetta, jossa hait uiskentelevat.
Sopivat matkan päästä näitä parimetrisiä haikaloja voi rauhassa seurata ilman,
että se häiritsee saaliin perässä uiskentelevia haikaloja.
Päivän viimeinen kohde oli Pedra de Lumen suolajärvi.
Suolajärvellä oli mahdollista kokeilla kellumista suolavedessä, joka on kuin 100x Kuollutmeri.
Ja mehän kelluimme. Hassu tunne.
Suola on sitä paitsi kuulemma hyväksi iholle! Täällä uivalta lähtee välittömästi 10 vuotta ikää pois!
Mies vakuutti, että vesi oli tehonnut minuun.
Lapset taas totesivat, ettei apua ollut ja peli on osaltani menetetty.
Alue on yksityisessä omistuksessa ja sinne pääsystä veloitetaan 5 €.
Lisämaksu 1 € veloitetaan, jos haluaa suihkutella suolat pois. Tytöt päätyivät meillä tekemään niin.
Me muut annoimme suola kuivua iholle, koska se parantaa kuulemma vaikutusta.
Voi olla, että siihen iholle kuivuivat myös kaikki muiden turistien napanöftät ja hiet, joten hotellille päästyämme huuhdoimme suolat ja päivän aikana kertyneet hiekat pois.
