Tänään vietimme päivän vesillä.
Muutama päivä sitten mies otti What's Appilla yhteyttä Tripadvisorin perusteella
Emme ehtineet kuin asettua pitkällemme aurinkolaverille,
kun ensimmäinen vastaus jo singahti eetteristä.
DBT:llä on eri kokoisia veneitä, joista voi valita omiin tarpeisiin ja ryhmälle sopivan.
Me valitsimme 7.5 metrisen veneen,
jonka aurinkokannelle mahtuisimme koko perhe nauttimaan auringosta.
Olimme toivoneet, ettemme kulkisi peräkanaa turistiveneiden kanssa ja Pavo ehdotti, että lähtisimme vähän aikaisemmin eli 8:30.
Koska matka lähti Dubrovnikin kupeesta, oli meidän ajettava ensin sinne,
mikä puolestaan tarkoitti aikaista aamua,
mikä otti koville erityisesti perheen teineille.
Treffit olimme sopineet Mocosican kylään, jonne meidän olisi kuulemma paras jättää auto.
Mocosicassa meitä oli vastassa kipparimme Henry -entinen kilpauimari.
Meillä oli tarkoitus kierrellä läheisiä Elafiti-saaria ja käydä hiukan snorklaamassa.
Pysähdyimme ensin Kolocepin saarelle, jossa on n. 200 vakituista asukasta.
Saarella on hotelli, joka tuhoutui Jugoslavian sodassa,
mutta joka on sittemmin korjattu uuteen uskoon.
Saarella on pieni taverna, jossa voi vaikka nauttia kylmiä juomia.
Tänne ei kuulu kaupungin melut, koska saarella ei ole autoja.
Asukkaita varten saarella on koulu neljänteen luokkaan asti.
Sen jälkeen lapset kulkevat yhteysaluksella mantereelle.
Saarella on myös pieni klinikka.
Heti satamasta nousee portaat ylös, joita pitkin pääsee yläosiin johtavalle kävelypolulle.
Ylhäältä on kauniit näkymät alas kristallin kirkkaaseen Adrianmereen.
Vedet ovat täällä todella hämmästyttävän kirkkaita ja turkooseja.
Kävelyn jälkeen ajoimme veneellä pieneen luolaan katsomaan punaisia meritähtiä.
Ajo luolaan vaatii jo kohtuullista veneen hallintaa, sillä virheliikkeisiin ei ole tilaa.
Luolasta jatkoimme pieneen poukamaan, jonne oli meidän lisäksemme asettunut muitakin aikaisia veneilijöitä. Täällä pääsimme snorklaamaan luolaan.
Suolavesi kelluttaa kyllä tosi hyvin, joten näissä vesissä jaksaa uida huomattavasti enemmän
kuin vaikkapa Suomen järvissä.
Pienin toki snorklaa pelastusliiveillä ja minä sain turvakseni lötköpötkön.
Mahdoin olla näky lötköpötköineni!
Muulle sakille otettiin yhteinen pelastusliivi, joka toimi lepuutuskellukkeena.
Luolan suuaukko oli pieni, mutta sen jälkeen avautui isompi luola.
Luola ei ollut pimeä, koska suuakosta pääsi riittävästi valoa.
Pienintä vähän jännitti, mutta hienosti hänkin tuli äidin kanssa käsikynkässä luolaan.
Tällä alueella vesi on aika syvää ja tuntui aluksi vähän viileältäkin.
Kaloja näkee myös vähemmän.
Tältä poukamalta jatkoimmekin toiseen snorklauspaikkaan,
jossa vesi on matalampaa ja kalojakin on enemmän.
Myös täällä oli luola, jonne pääsi snorklaamaan.
Luolassa vedenalaiset kivet olivat vaalenpunaisen ja lilan sävyisiä.
Seuraavaksi ajelimme Lopudin saarelle.
Vene jätti meidät ensin lähelle hiekkarantaa, joita Kroatiassa ei kovin montaa ole.
Hyppäsimme veneestä ja pienen uintipyrähdyksen jälkeen olimme matalalla rannalla.
Minulla ja pienimmällä taas turvanamme lötköpötkö.
Rannalla voi halutessaan vuokrata aurinkotuolin, mutta me keskityimme etsimään simpukoita
... ja lasia ja muuta merentuomaa pikkuroskaa, jota myös eräs paikallinen rouva keräsi rannalta.
Kysyimme, saammeko laittaa löytämämme roskat hänen keräilyastioihinsa
ja hän kovasti kiitteli avusta.
Meillä taisi keskimmäisen kanssa iskeä ns. mustikkaefekti: on tosi vaikea lopettaa keräämistä,
kun vielä näkee uusia mustikoita ...tai tässä tapauksessa aaltojen tuomia lasinpalasia.
Pakko oli kuitenkin lopettaa keräily ja hypätä lötköpötkön kanssa takaisin aaltoihin.
Yritimme tihrustaa rannalta käsin kaikkien veneiden joukosta omaamme...
Onneksi uimme oikean venen kylkeen,
olisi ollut kurja pelkän lötköpötkön kanssa uida veneiden seassa etsimässä oikeaa menopeliä...
Hurautimme veneellä Lopudin toiselle puolelle, jossa myös "pääsatama" sijaitsee.
Saarella on n. 300 vakituista asukasta...
...ja 30 kirkkoa!!
Saarella on muutama hotelli ja
varmasti turistiveneillä elantonsa tienaavia ravintoloita ja pikkuliikeitä.
Henry oli varannut meille pöydän aivan rantapromenadin toisesta päästä Konoba Dubrovnikista.
Periaatteessa kyseessä on kalaravintola, mutta myös lihaa on valikoimassa.
Söimme herkullisen lounaan kaunista merimaisemaa ihaillen.
Lounaan jälkeen kävimme vielä pyörähtämässä kasvitieteellisessä puutarhassa,
joka ei kyllä ollut kummoinen ja teimme pari pikkuostosta rantapromenadin kaupoissa.
Iltapäiväksi huristelimme takaisin lähtösatamaan.
Satamassa automme olikin ympäröity uimaleluin, pyyhkein ja rantatossuin, kun paikalliset lapset nauttivat hellepäivästä satama-altaassa.
Autommekin oli saanut suolakuorrutuksen päälleen lasten vesileikeistä.
Keräilimme lasten vesilelut pois renkaiden edestä ja lähdimme kohti Slanoa.
Loppupäivä lepäiltiin altaalla.
Illallinen syötiin viereisessä pitseriassa, koska ravintolan pukukoodi vaati miehiltä ja myös siis 15-vuotiaalta (!!) pitkiä housuja.
Pakko todeta, että sekä miehellä että pojalla oli umpikengät, kauluspaidat ja siistit prässishortsit.
Päätimme, että jos tällainen pukeutuminen ei ole sopivaa tässä rantahotellissa,
voimme aivan hyvin syödä muuallakin.
Niinpä hilpaisimme kadun yli vastapäiseen pitseriaan,
joka olikin täyttynyt shortsiasuisista turisteista... ja jonne myös me luopiot olimme tervetulleita.
